Toinen päivä starttasi pilvisessä kelissä. Aurinko alkoi paistamaan kuitenkin päivällä ja vaikka tuuli oli välillä kova ja pilviäkin taivaalla näkyi, niin onnistuttiin polttamaan päät. Onneksi ei kuitenkaan niin pahasti etteikö enää ulos kehtaisi mennä ;)
Kaikki kirjoittajan Kari artikkelit
Perillä ollaan (Day 1)
Päivä alkoi aikaisella herätyksellä Helsingissä, koska meidän piti mennä aamulla kentälle selvittämään lippuja. Air France oli jotenki onnistunut sekoittamaan meidän liput HEL-SFO, mutta ei kuitenkaan niin pahasti etteikö niitä olisi saatu kuntoon. Ensimmäinen lento oli Helsingistä Pariisiin ja se tuntui jo tuskaisen pitkältä, 3 tuntia :D Pariisin kentällä kaikki meni ok ja ei joudutta turhan kauan odottelemaan seuraavaa konetta ja sillä painelimme sitten San Franciscoon. Lento kesti 97 tuntia…tai ainakin siltä se tuntui. Karilla oli levottamat jalat koko matkan ja Jani hikoili kuin meksikolainen tulissa. Todellisuudessa lento kesti noin 13 tuntia. Onneksi lennolla tarjottava ruoka oli jopa syötävää ja käytävien päästä löytyi kärryjä, joista sai käydä hakemassa juomista.
Reissu lähenee uhkaavasti
Vajaa kaksi viikkoa ja sitten pärähtää. Kaikki matkajärjestelyt mitä ennakkoon halutaan tehdä on nyt tehty. Auto on varattu, majoitus hankittu San Franciscosta ja New Yorkista (East Harlem, here we come!) , alustava ajoreitti mietitty ja nippu dollareita haettu pankista.
Matkan varrella on paljon nähtävää ja osa vierailun arvoisista paikoista on jo katsottu valmiiksi. Tarkoitus on kuitenkin pitää suunnitelmat todella väljänä mahdollisten side-tourien varalta. Matkan varrella osuvat ainakin seuraavat isommat kaupungit:
San Francisco, Los Angeles, San Diago, Las Vegas, San Antonio, Houston, New Orleans, Washington, D.C., Philadelphia ja New York.
Kuten reissaajista näkee, on ruoka-aikana oltu kotona ja tästä syystä on jo etukäteen katsottu muutama legendaarinen ruokapaikka missä pitää käydä. Yksi ”must-eat” paikoista on Heart attack grill, jossa Pasi on luvannut olla pitämättä turvan kiinni ja napostelee pienen Quadruple Bypass Burgerin (kilonen pikku purilainen).
Oulu – Helsinki – Pariisi – San Francisco – New York – Amsterdam – Helsinki – Oulu
Uutta reissua pukkaa. Tällä kertaa matkaan on lähdössä kolme kaljua kahden sijaan. Lennot on varattu (n.1800€) ja ensimmäinen yöpyminen hoidettu (4 yötä – 282€). Matkaan lähdetään 31.5.2012 ja takaisin pitäisi tulla 8.7.2012.
Ohessa kuva huudeilta missä yövymme. Kämppä löytyi jälleen AirBnb:n kautta (yksityiset vuokraavat omia asuntojaan ventovieraiden käyttöön).
Jälleen kerran AirBnb vei voiton hotelleista. Hintataso on enemmän kuin kohdallaan ja mukavuuksia löytyy. Alue vaikuttaa rauhalliselta ja kulkuyhteydet keskustaan ovat hyvät.
Tarkoitus olisi ensin olla San Franciscossa 4 yötä jonka jälkeen alkaa 23 päivän road trip. SF – NY. Kilometrejä tulee alustavan suunnitelman mukaan n. 8000 kilometriä. Autoksi on varattu Chevrolet Blazer tai vastaava eli kookas SUV (n. 1100€).
Kuvassa on alustava suunnitelma road tripin reitille. Reitti tulee varmana elämään ennen lähtöä ja road tripin aikana.
Ehdotuksia käymisen arvoisista paikoista otetaan vastaan (= pistä kommenttia)
29
Olipaha taas kerran makoisa aamupala. Munakokkelia, paistettuja perunoita, makkaraa ja paahtoleipää. Tuhdilla aamiaisella jaksaa pitkälle…
28. päivä
Aamupalaksi söimme Subwayssa Italian B.M.T:n joka on täällä nyt $5 footlongina. Täytyy sanoa, että nämä ameriiikan subit on huomattavasti paremman makuisia kuin kotona. En tiedä mistä se johtuu mut näin se vain on.
kakssepa
Olimme päättäneet jo pitkän aikaa sitten, että Brooklyn bridge pitää kävellä yli. Tänään oli keli jälleen loistava (täällä ei ole satanut kuin kahtena päivänä), joten päätimme ottaa jalat alle ja lähtä kävelemään sillan yli.
26
Päivä lähti taas liikkeelle Penn stationilla aamupalalla. Käytiin lotasemassa hampparit naamaan. Annos oli hintaan nähden ($6) iso ja makuakin oli jonkin verran. Tällä satsilla pitäisi sitten jaksaa kivuta Top of the rockiin.
25
Päivän suunnitelma oli heti aamulla jo selvä. Olimme päättäneet mennä illalla katsomaan bändejä Death by audio nimiseen paikkaan ja päivällä oli tarkoitus käydä pyörähtämässä muutamassa musiikkiliikkeessä.
24
Aamu lähti vähän hitaasti käyntiin ja päästiin kylille vasta 12 jälkeen. Emme olleet syöneet aamupalaa ollenkaan joten menimme Penn Stationille asti metrolla, koska siellä on läjä erilaisia ruokapaikkoja. Yhdessä kojussa oli tarjouksessa cheese steak, ranut ja limu $5.9. Ihan hyvää oli ja todellakin hintansa veroinen annos. Nyt on hyvä jatkaa kohti chinatownia.