RT Day 9

Aamu alkoi taas daybreak-aamupalalla. Tarjolla oli muroja, mehua, kahvia, paahtoleipää ja muffinia. Eipä oikein napannu. Lähdimme ajamaan kohti Washington DC:tä pienempää US40 tietä pitkin. Maisemat olivat taas mukavammat kuin moottoritietä pitkin huristellessa. Navigaattori on pariin otteeseen pelastanut tilanteen ja vienyt meidät perille mallikkaasti, mutta useamman kerran se on myös neuvonut meille ihan ihme reittejä. Matkalla Washingtoniin meillä kävi kuitenkin hyvä tuuri kun Navigaattorista ei ottanut oikein selvää mitä se halusi kuskin tekevän. Päädyimme ”väärälle” tielle, joka olikin sitten aivan mahtava pienempi tie. Se meni tovin matkaa potomacjoen vierellä.

Washingtonissa veimme sitten auton parkkiin parkkitaloon, joka oli lähellä valkoista taloa. Koko päivän parkki maksoi 15 dollaria. Parkkihallissa oli sellainen systeemi, että henkilökunta parkkeerasi auton. Siinä sitten tuntui olevan hoppu luovuttaa heille auto niin emme kerenneet/muistaneet ottaa aurinkorasvaa mukaan. Nyt on sitten kupolit punasina kuin punajuuret.

Kävelimme starbucksin kautta valkoiselle talolle. Obama pyysi meidät kylään, mutta jätimme sen keikan väliin, koska alueella on niin paljon nähtävää :D Lähdimme tallustamaan seuraavaksi kohti George Washingtonin muisto-obeliskia kohti. Se on se iso ”Kynä”, joka näkyy välillä uutiskuvissa. 170 metriä korkeana se kyllä näkyi kauas ja oli ihan vaikuttavan näköinen tolppa. Emme olleet aivan varmoja minne päin piti lähtä kävelemään, etä näkisimme Abraham Lincolnin muistomerkin. Sehän oli kuitenkin pakko nähdä kun sen on elokuvistakin niin monesti nähnyt. Tuurilla lähdimme kävelemään juuri oikeaan suuntaan. Lincolnin patsas oli kyllä vaikuttava näky. Ei siis tullut turhaan käveltyä. Harmi kun se pitkä ”uima-allas” näiden kahden nähtävyyden välillä oli kuivattu ja siellä tehtiin jotain remonttia.

Yllättäen seuraavana piti päästä syömään. Taas Man vs Foodista tuttuun paikkaan, Ben’s Chili Bowl. Paikka on kyllä tuttu monesta muustakin yhteydestä. Se on nimittäin Bill Cosbyn lemppari Chili dog mesta ja Obamakin on siellä käyny usein syöpöttelemässä. Pasi tilas Bill Cosby’s Original Chili Half-Smoke hodarin limukalla ja Kari otti All Meat Chili hodarin ja Cheese fries (eli juusto-ranskalaiset) limukalla. Koko setti maksoi $20 ja oli kyllä hintansa väärti. Chili oli just sopivan tulista ja makkara oli todella maukasta. Emme diganneet älyttömästi juusto ranuista koska ne oli meidän makuun liiän lällyjä. Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka jos tänne päin eksyy.

Washingtonista jäi sellainen mielikuva, että joka ikisestä asiasta pitää olla monumentti, patsas, muistolaatta, muistokatu jne. Älytön määrä kaikkea turisteille kuvattavaksi. Meitä ei ihan älyttömänä nämä kiinnosta (muuta kuin ne pari pakollista) joten kiertelimme kaupunkia sitten vähän siellä laitamillakin. Laitamilta löytyykin todella rauhallisia alueita ja puistoja. Keskustan ruuhkat oli kyllä pahimmat mihin ollaan törmätty. Matka Ben’s chili bowliin kesti melkein 2 tuntia ja matkaa ei kuitenkaan ollut kuin 4 mailia (vähän taas navigaattori sekoili).

Washingtonista lähdimme ajelemaan Philadelphian suuntaan. Matkalle osui Baltimore. Se oli sellainen vähän Detroitin oloinen paikka. Viinakauppoja ja jengejä maleksimassa talojen edustoilla portailla. Ei jääty sinne pitkäksi aikaa vaan jatkoimme matkaa Philadelphian suuntaan. Löydettiin pitkän etsinnän jälkeen kiva hotelli. Tarjoavat täällä muroja aamupalaksi. Oujee.

Näihin kuviin ja tunnelmiin…

 

 

One thought on “RT Day 9”

  1. Hassu yhteensattuma. Luin tämän postauksen ja vähän myöhemmin telkussa näkyi jossakin leffassa tuo tolppa.

    ps. Karilla on hieno paita :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *