Päivä 2 – Aamupalaa susien kanssa

Ootteko muuten ikinä syöneet aamiaista elävän suden JA ahman kans? No ei mekään olla, mutta täytetyn suden ja ahman kanssa kyllä, semmoset löytyi viime yön majapaikasta (joka oli muuten nimeltään Skillevollen motel).

Aiottiin herätä tänään aamuseiskalta, että ehitään hyvissä ajoin aamiaiselle joka tarjottiin alkaen kello 7:30. Herättiin sitten kuudelta, eikä tullu enää uni. Reissussa ollaan aina ihmeen aamuvirkkuja, kotona ei vapaaehtoisesti todellakaan olla. Yö meni aika nihkeästi, sänky oli kapea ja huoneeseen tuli liian kuuma. Kostoksi tästä Annika hajotti aamulla huoneen ikkunan rullaverhon (vahingossa) mutta se saatiin kyllä korjattua. Sitä paitsi se oli jo valmiiksi rikki!

Aamiainen oli riittävä. Leipää, leikkeleitä, juustoja, kasviksia, jogurtteja, keitettyjä kananmunia ja mysliä. Perus mannermainen meininki siis. Kahvi oli tosi pahaa, perus norjalainen meininki siis.

Aamiaisen jälkeen auton tankkaus, Norjassa diesel maksaa tällä hetkellä suunnilleen saman verran kuin Suomessakin, 15NOK.

Tehtiin päivän ajosuunnitelma, joka meni suunnilleen näin: haluttiin saapua illaksi Trondheimin hoodeille. Sinne vei E6 moottoritie, mutta koska haluttiin mieluummin seikkailla eikä oltu kiireisiä, valittiin rannikkoisempi reitti, joka kulki pienempää tietä vuonojen reunoja pitkin ja sisälsi yhden lauttamatkan (Vendesund – Holm). Meinattiin aamulla varata jo Trondheimista edukas hotellihuone, muttei uskallettu kun ei oltu varmoja mihin lauttaan ehditään ja mihin aikaan päästään perille. Sen lisäksi tuo huone oli vailla peruutusmahdollisuutta (joka selitti osakseen ”halpaa” hintaa), joten riski ei kannattanut.

Reitillä oli kyllä hienoja maisemia! Ajeltiin parisen tuntia pois päätieltä kohti lauttaa, ja päästiin perille. Katsoimme kaukaa kuinka lautan keulaportti oli auki kuin Estonialla konsanaan ja olimme hetken mielissään kuinka nappiin tämä reittivalinta ja ajoitus meni. Auto pysähdyksiin ja hetki silmäiltiin mistä lipun voisi ostaa. Sitten auton luo käveli ystävällisen näköinen nainen, joka kertoi, että lautta on mennyt rikki, ja sen korjaamisessa menee ainakin viisi tuntia, eikä ollut varmuutta pääseekö lautta liikennöimään tänään ollenkaan. Faaaaak.

Ei auttanut muu kuin niellä pettymyksen kyyneleet ja kaupasta evääksi ostetut leivät ja palata samaa reittiä takaisin. Pari tuntia myöhemmin päästiin takaisin E6:lle, jolla päätettiin pysyä nyt määränpäähän saakka.

Sitten olikin jo aika varata taas huone seuraavaksi yöksi. Oma suihku houkutteli, mikä rajasi vaihtoehtoja. Aiemmin suunnitellun majapaikan hinta oli ”hieman” pompsahtanut, joten jouduttiin ottamaan lentokentän läheltä olevasta hotellista huone hintaan 114€. Check in oli kyllä tosi kätevä, aulassa oli näytöt joilla homma hoidettiin. Huoneen tsekkauksen jälkeen lähdettiin vielä testaamaan paikallinen Burger Kingin drive in, joka toimi hyvin ja ruokki nälkäiset reissaajat, ihanan halpaan 26 euron hintaan (Suomessa samat eväät on melkein puolet halvemmat).

Huomisen suunnitelmat on vielä hiomatta, joten nyt läppäri kiinni ja kohta takaisin auki kun pitääkin tutkia vielä karttaa. Hyvät yöt ja huomiseen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *