Day 6: Kansallispuisto, jonka nimeä ei moni osaa lausua

Selvittiin yöstä Blu-Lite Motel Liquor Market Cafe -motellissa. Se jo yksistään on mainitsemisen arvoinen asia. Herättiin aamulla jo puoli seitsemän maissa, pakattiin Armada ja mentiin lähistölle syömään oikein periamerikkalainen aamiainen just sellaiseen pikkuseen dineriin, jossa kellään ei ole kiire minnekään. Ihan jepa.

Syönnin jälkeen oli aika tankata auto, joka eilisen aikana oli kerennyt lotkia löpöä jo puolikkaan tankillisen. Tankki täyttyi n. 0,70€/litra (ei tarkistusmitattu). Seuraavaksi alkoi suunnistaminen Yosemiten kansallispuistoon. Ei oikein tiietä, miten tuo nimi pitää lausua, onko se ”jousemidai” vai mikä, joten puhutaan ihan vaan suomalaisittain niinku kirjoitetaankin.

Ei oo muistettu kai mainita, mutta FlightFinder lähestyi Karia jälleen ilmoittaakseen, että paluulentoon on tullut muutoksia. Paluulento NYC-Berlin aikaistui noin viidellä tunnilla, mikä tarkottaa sitä, että saadaan heidän mukaan viettää tullessa ihanat kymmenen tuntia viihtyisällä Tegelin kentällä, johon jo tulomatkalla niin ihastuttiin. Not cool. Pyysivät reagoimaan viestiin, joten kyseltiin, onko mahollista vaihtaa lentoja järkevimmiksi tai saada ainakin jotakin korvausta sekaannuksesta. Odotellaan vastausta. Vastaaminen meinasi unohtua, koska vanhuus :(

Yosemiteen vievä tie sisälsi jyrkkiä nousuja ja laskuja sekä hillittömiä mutkia. Kari oli kuskina (yllatyys). Annikaa pelotti (yllatyys). Yosemitessa oli sakkia ihan pipona, eli ei saatu autoa kunnolla parkkiin niin, että oltais pystytty tekemään kunnon maastoutumisharjoituksia. Päämestat, kuten El Capitan, Half Dome ja Tunnel View kuitenkin päästiin näkemään, kun auton sai parkkiin vähäksi aikaa tien laitoihin. Yosemitessa oli jopa niin kuuma, että Paulakin luopui hupparistaan ja vaihtoi sen kevyempään villatakkiin. Oikeasti tänään on ollut aika kuuma päivä, parhaimmillaan jopa 96 fahrenheittia, eli suunnilleen +36 celsiusta. Että terkkuja vaan!

Yosemitesta ajeltiin Fresnoon (jälleen kerran ihan sairaan mutkittaita ja mäkisiä teitä. Pahempia mihin ollaan Norjassa törmätty), josta saatiin yöpaikka Motel 6 -nimisestä motellista (65 taalaa yö). Motellin asiakaspalvelija vinkkas, että kannattaa bookata huone netistä ja säästää muutama taala, joten mehän tehtiin työtä käskettyä. Kari buukkas meille vahingossa tupakoitsijoiden huoneen, mutta tämäkin haisee paremmalle ku eilinen majapaikka. Tätä kirjoitettaessa kello on vasta kaheksan illalla, joten ajateltiin vielä lähtä tutkimaan, mitä lähimmästä WalMartista löytyy. Huomena kutsuu Los Angeles.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.