Day 15: Pelto, pellompi, Amerikan pelto

Tänään juhlittiin Karin synttäripäivää (ja juhannusta) pesemällä pyykit. Löydettiin pesula suht läheltä majoituspaikkaa, ja kaikki meni niinku pitiki. Muutama quarteri koneeseen ja koneet pyörimään.

Kun laukut saatiin täyteen puhdasta pyykkiä, jatkui matka. Paula ilmoitti halukkuutensa ajamiseen, joten Annika ja Kari siirtyivät takapenkille. Koska Nebraskan maisemista noin 90% sisältää maissipeltoa, keskityttiin tänään maisemakuvauksien sijasta tutkimaan panttilainaamoita ja antiikkikauppoja. Muutama sellainen löydettiinkin, mutta panttilainaamosta ei ostettu mitään. Kari löysi kyllä kiinnostavan kitarapedaalin, mutta hintaa sillä oli tinkauksenkin jälkeen liikaa. Paula löysi vanhoja Aku Ankkoja (30-40-luvulta) ja Visa vanhoja juna-aikatauluja. Mitähän se niillä tekkee, ei kai ne aikataulut ennää voimassa oo? Käytiin myös parissa ns. dollar storessa, joissa suurin osa tuotteista maksoi tasan dollarin (plus verot, tottakai). Käteviä kauppoja, löytyy hyvin esimerkiksi matkakokoisia tuotteita ja muuta krääsää.

Shoppailun jälkeen oli yllättäin nälkä, ja päätettiin testata pizzaketju Domino´s.  Löydettiin niiden rafla, mutta paikassa ei ollut pöytiä ollenkaan, joten Dominosin pizzat jäi toiseen kertaan. Suunnistettiin lähimpään PizzaHutiin, josta löytyi jopa muutama pöytä. Eivät selvästikään olleet tottuneet, että joku haluaa syödä pizzansa paikan päällä, joten syötiin pizzamme suoraan pizzalaatikoista. Sana pizza on mainittu tässä kappaleessa nyt seitsemän kertaa. Kaikille maistui, V&P tilas pizzansa pieninä, K & A mediumina, ja noin puolet pizzoista jäi iltapalaksi. Lätyt on täälläpäin todella juustoisia, mutta hyviä.

Yöksi ajeltiin Lincolniin. Saatiin koko porukalle yksi iso huone (kahdella quuen size-sängyllä, hinta oli 140 dollaria veroineen), kun kaikki hotellit täälläpäin on ihan täynnä. Viikonloppu, ja joka paikassa kaikkea häppeninkiä, meidän hotellikin on täynnä insinööriopiskelijoita. Hiljaisuus on kuulemma kello 9 alakaen, saapa nähä osaako tuo nuoriso juhlia hiljaa. Hotellinpitäjä oli puheliaampaa sorttia, eikä se meinannut päästää Visaa ja Paulaa hakemaan matkalaukkujaan huoneeseen, kun se halus puhua Suomen verotuksesta :D

Muutama huomio näin melkein puolivälissä matkaa:

Joka paikkaan on ihan älyttömän pitkä matka.

Aika on mennyt tosi nopeasti, kohta puolet takana!

Kotia ei oo ollu vielä ikävä, eikä oo mikkään kiire takas.

Nebraskassa on älyttömästi maissipeltoja, eipä juuri muuta.

Ajaminen on välillä melko puuduttavaa (…tai siis kyydissä istuminen), joten taukoja pitää pitää.

Tähän jää koukkuun, välillä huomaa miettivänsä, että ensi kerralla vois käydä tuolla ja tuolla…

Eipä muuta tällä kertaa, jussin jatkoja!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.