Aamulla herättiin Chicagon lähettyviltä motellista. Eivät tarjonneet aamupalaa niin suuntasimme sitten jonnekkin syömään. Täällä on ollut silleen mukavasti ”keskittymiä”, joissa on huoltamoita, majoitusta ja ruokailupaikkoja samalla alueella. Aamupala päätettiin hakea Burger Kingistä. BK:n the ultimate breakfast platter lähti mukaan vaikka niillä ei ollut antaa meille annokseen kuuluvia keksejä. Platter pannareineen, pihveineen, leipineen ja munakkaineen maksoi jotain vajaa viisi dollaria ja siihen sitten pieni kahvi ja hash brownseja kaveriksi ($ .80). Kaloreita tässä kevyessä aamiaisessa oli sen 1300. Tällä annoksella jaksaa ainakin Chicagoon asti! :)