Slaavikyykyn metsästäjät

Olemme (Annika ja Kari!) pyrkineet joka kesä tekemään pari road trippiä ja tämäkään kesä
ei tee poikkeusta. Tällä kertaa päätimme ottaa mukaan myös kaverin Helsingistä romantiikan
rikkojaksi :D Eka reissu tälle kesällä suuntautui tuonne Slaavikyykkyjen ja suomalaisten
hääjärjestäjien juomavastaavien luvattuun maahan eli Viroon. Tarkoitus oli kiertää Viro rajoja pitkin ja siinä onnistuttiin aika hyvin. Road tripille varattiin aikaa kolme päivää ja tavallaan se riitti, sillä vielä jäi vähän nähtävää tuonne helpommin lähestyttävään neuvostonostalgian kehtoon.

Päivä 1
Sunnuntai 3.7.2016

IMG_0467Aamulla aikainen herätys ja ensimmäiselle laivalle (148€, meno­paluu, 3 henkilöä ja auto) jo kello 6:30. Reilusti jonotusta ja Tallink Superstarin vankka keulaportti nielaisi meidät kahden tunnin hellään syleilyyn. Käytiin testaamassa laivan aamubuffa (10.50€/hlö, jos varaa etukäteen), joka kyllä täytti nälkäiset vatsamme, mutta ei jättänyt paljoa kotia kertomista. Sää Tallinnassa oli harmaa ja koleahko, mutta sitä osattiin jo ahkeran SuperSään päivittämisen vuoksi aavistellakin.
Eka pätkä ajoa oli Tallinnan satamasta muutaman kilsan päähän huoltamolle. Tsaislerin tankki täyteen gasoa (1.050€/litra) ja ei muuta kuin kohti ensimmäistä kohdetta, joka oli Jägalan vesiputous (n. 30km Tallinnasta). Ihan jeppis nähtävyys, mutta vettä oli vähän hintsusti. Keväällä, kun vettä on reilummin, voi putous olla todella komea paikka. Jatkoimme tästä matkaa seuraavalle vesiputoukselle (Valasten vesiputous) joka oli noin 140km päässä edellisestä. Sama tarina, ihan jees, mut liian vähän nestettä (varmaan sekä putouksessa, että reissaajissa).
Seuraava kohde oli äärimmäisen potentiaalinen kylä slaavikyykyn bongausta ajatellen. Saavuimme idylliseen Sillamäen kylään auringonpaisteen saattelemana. Kylän keskustassa oli meneillään jonkin sortin markkinat, ja kylän pääkatu oli täyttynyt pienistä myyntikojuista. Mitään tarpeeksi houkuttelevaa kojuissa ei myyty, sillä valuutta ei täällä vaihtanut omistajaa. Sillamäen kylästä jäi mieleen hyvin hoidetut viheralueet ja never­-skip­-a­-arm­-day ­patsas, ja talot, jotka olisi pienellä kunnostuksella olleet oikein viehättäviä. IMG_0452
Sillamäe jäi taakse, ja seuraava kohde oli Narva, jossa oli tarkoitus etsiä jotain lämmintä ja syötäväksi kelpaavaa ruokaa, sillä aamubuffasta ja huoltamolta ostetuista auringonkukansiemensnackseistä (en suosittele kenellekkään, maistoin yhen ja loput heitin roskiin) ei ollut nälän pitäjäksi tämän pidemmälle. Narvan keskustassa päädyttiin syömään johonkin neukku­työmaaruokalamaiseen ravintolaan, jossa englantia osaamaton tarjoilija lappoi lautaselle vitriinistä sitä, mitä nälkäinen asiakas sormella osoitteli. Söimme tunnistamattomia kananosia ja jauhelihapihvejä, joiden päällä oli kumiksi muuttuneita kananmunia. Ihan ok, nälkä lähti ja annokselle tuli hintaa noin 5€. Syömisen ajaksi Narva tarjoili myös välähtelevää viihdettä, sillä ulkona oli aivan älytön ukkosmyrsky. Syömisen jälkeen kello alkoi olemaan jo sen verran, että koimme parhaaksi ajella Tartoon etsimään yöpaikkaa. Matkan varrella ihailtiin Viron suurinta järveä, Peipsijärveä, joka oli niin iso, että olisi mennyt läpi merestä. Tartossa tärppäsi ensimmäinen hotelli, Tartu hotell, joka tarjosi hotellihuoneen aamiaisineen kolmelle huokeaan 91€ hintaan. Sijainti oli todella hyvä, huone siisti ja henkilökunta ystävällistä ja kielitaitoista, joten neljä tähteä viidestä se ansaitsi meiltä helposti.

Päivä 2
Maanantai 4.7.2016

Aamiainen oli ihan jees, laivan aamupalabuffetissa poissaolollaan loistanutta pekoniakin löytyi, ja se oli hyvää. Syönnin jälkeen kamat kasaan ja kartsalle. Käytiin ihmettelemässä Viron vanhimman ja merkittävimmän, Tarton yliopiston kampusta ja sieltä löytyvää kappelin rauniota. Varmasti kiva paikka käydä vaikka piknikillä tai vaikka harrastaa pussikaljoittelua! Tartossa voisi helposti kuluttaa koko päivän tai parikin. Yltyvä tihkusade vähän latisti tunnelmaa, mutta jonkinlaisen käsityksen paikasta sai. Slaavikyykkyä ei täältäkään harmiksemme löytynyt, joten nokka kohti Suur Munamägeä.
Suur Munamägi on Baltian korkein kohta, ja se on korkeudeltaan 318 metriä merenpinnasta. Paikka on noin 60 metriä ympäristöään korkeammalla ja siellä on 29 metriä korkea näkötorni. Mäen huipulle pääsee portaita pitkin, ja matkan aikana voi vaikka laskea etanoita, joita siellä riitti. Tornin huipulle mennään portaita pitkin 4€ tai läskinostimella suhaten 6€. (Arvatkaa, kumpi oli meidän valinta lol) Näkymät tornin huipulta oli ihan jees, mutta ei tänne välttämättä kannata koko sukua vierailulle raahata :D Seuraavaksi lähdimme kohti suomalaisten (ja virolaisten) viinaturistien uutta suosikkikohdetta, eli Latvian rajalle kaksoiskaupunki Valga­–Valkaan. Sieltä löytyi viinakauppa nimeltä Alko1000. Valikoimaa oli yllin kyllin, mutta meidän (K–­Supermarketista perittyihin) ostoskärryihin päätyi vain muutamat tuliaispullot happamia. Hintataso oli Viroakin edullisempi (esimerkiksi lava neloskalijaa halvimmillaan alle 9€), mutta isommat ostokset päätettiin suorittaa vasta Tallinnassa, ettei meidän bensapihi tsaisleri söisi liikaa löpöä. Valkaa ei voi kyllä suositella edes hartaille uskovaisille, vähän oli kuppanen mesta, ja kaiken lisäksi koko kylästä löytynyt yhtään ruokapaikkaa.
Valkan likellä oli muuten riehunut kunnon myrsky arviolta muutamia päiviä aikaisemmin, ja parinkymmenen kilometrin ajan saimme ihmetellä älytöntä määrää katkenneita puita. Teiltä ne oli ehditty jo suurimmilta osin siivota pois, eli ajamista eivät onneksi haitanneet. Syöminen suoritettiin Tõrvassa tunnelmallisessa ravintolassa, jossa semijepa grilliribs­ pöperö maksoi alta 9€. Annos oli perus aakkosaseman ravintola­–annosta hieman parempi, mutta todellakin hinta­laatusuhde oli kohdallaan.
Syönnin jälkeen ajeltiin kohti eläkeläisten suosimaa kylpyläkaupunkia Pärnua, jossa oli tarkoitus yöpyä. Perille päästyämme pojat kävivät Tervise Paradiis -­nimisessä hotellissa kyselemässä huoneen hintoja, mutta suolainen noin 220€ hinta puhtaista lakanoista ja kylpyläpalveluista ei tuntunut houkuttelevalta meistä eikä meidän lompakoista. Onneksi hotellissa oli ilmainen Wi­Fi (eli tuttavallisemmin fifi), jonka kautta saatiin buukattua meille kämppä Pärnun ydinkeskustasta huokeaan 70€ hintaan. Kämpän avaimet tuli antamaan ainoastaan venäjää puhuva nainen, joka kielimuurista huolimatta sai meidät ohjeistettua talon tavoille. Kämppä oli siisti, pienehkö kaksio, jonka ikkunasta pystyi bongaamaan neljä kirkkoa. Rappukäytävästä löytyi vain yksi avattu viinapullo eikä yhtään slaavikyykkyä.

Päivä 3
Tiistai 5.7.2016

Avaimen luovutus ja huoltsikalle aamiaista nauttimaan. Kaksi käsivarren mittaista patonkia, smoothie ja puoli litraa kahavia maksoi noin 8€. Pärnu jäi taakse, sillä kylpylöitä ja loputonta hiekkarantaa tarjoava kaupunki ei ehkä ollut se meidän ykkösjuttu, eikä slaavikyykyn bongaus täälläkään tuottanut tulosta. Muutenkin kaupunki jätti hieman vaisun kuvan, vaikka toki aurinkoisella säällä sekin olisi varmasti ollut positiivisempi kokemus. Tänne tullaan takaisin sitten ehkä eläkeläisenä, kun poreammeissa lilluminen on parasta ikinä. Tämän päivän pääkohteena meillä oli Haapsalu, sekä Paldiski.
Haapsalu oli hieno paikka ja kirsikkana kakun päällä toimi hylätty Haapsalun lentokenttä miehityksen ajoilta ja jonku saksalaisen hullun ränsistynyt linna (Ungrun linna). Käytiin me tsekkaamassa myös legendaarinen Haapsalun rautatieasema, joka on yhtä pitkä kuin tsaarin juna (216m). Juna ei enää tänne tule koska virolaiset suuressa viisaudessaan myi reilun pätkän rautatietä (Haapsalusta Riisipereen, 55km) yksityisyrittäjälle 300 eurolla ja kyseinen yrittäjä pisti homman lihoiksi = myi ratakiskot :D IMG_0864
Paldiski oli Neuvostoliiton sukellusvenetukikohta ja suljettu kaupunki johtuen sotilaallisesta luonteesta. Kaupungissa oli parhaimmillaan 16 000 sotilasta ja siellä sijaitsi myös 2 ydinreaktoria ydinsukellusvenetreenaamista varten. Aika neukkumainen kylä olikin. Toki ei sen pahempi kuin Kaijonharju Oulussa. Tänne ei ehkä kannata tulla jos ei ole sotahistoriasta kiinnostunut ja yleisestä neukkumenosta, mutta oli siellä todella hienokin paikka. Aivan Paldiskin niemen nokassa kökötteli komea majakka ja mukava näköaladekki. Tuuli oli miellyttävän tyyni, noin 20m/s, ja se pisti Karin tukan niin sekaisin, että päätimme lähteä takaisin Tallinnaa kohden. Himpsun ennen Tallinnaa löysimme pienen kylän, jonka juna­asemalla käytiin syömässä perus yhdeksän euron päivällinen (pihviä ja pottua). Eipä siitä sen enempää. Tallinnassa suoritimme pakolliset tuliaisostokset (kallis paikka nykyään, lava kaljaa melkeen tuplat Latvian hintoihin, happamat kalliita, myyjät nyrpeitä, ja valikoima vaisu) ja pyörittiin vähän kylillä. Tallinna on niin nähty ja väsynyt paikka, että ei tuhlata siihen enempää bittejä. Illan viimeisen laivan keulaportti aukesi noin 20min myöhässä ja sitten ei muuta kuin fiilistelemään viinaturistien edesottamuksia. Tallinnassa pyöriessä bongattiin muuten vihdoin yksi kappale täydellisiä slaavikyykkyjä! Toimenpiteen suorittanut elämän ehtoopuolella oleva happamia vuosikymmeniä putkeen nauttinut henkilö oli kyllä niin mieltä ylentävä näky, että vaikkei kuvaa ehditty/kehdattu ottaa, ei se silti mielestä unohdu. Harmitti, että matkattiin kolme päivää ympäri Viroa slaavikyykyn perässä kun se löytyi matkan ekalta etapilta, muttei harmittanut onneks. Slaavikyykkyjä enemmän teitä pitkin ajellessa näkyi kyllä kattohaikaroita ja niiden pesiä, ja matkaseurueen naispuoleinen henkilö jaksoikin hihkua kyllästymiseen asti aina pitkäjalkaisen vauvanyyttikiikuttajan nähdessään. Onnistunut reissu oli, suuremmilta katastrofeilta vältyttiin ja auto toimi moitteettomasti, kilometrejä Viron puolella mittariin kertyi noin 1200.

Huomiot:

– Tiet ovat huonot. Tallinnan likellä tiet ovat ihan hyvät, mutta heti kun sieltä pääsee vähän kauemmas niin teiden kunto menee radikaalisti huonompaan suuntaan. Ei mitään yllätysmonttuja, mutta pinta on hirveää kiharaa. Tien koko ei vaikuttanu laatuun oikeastaan mitenkään. ­

– Tietyöt ovat mallia räjäytetään koko tie pois, odotellaan pari kuukautta (= kesä) ja tehdään sitten uusi. Välillä näytti siltä ettei niistä ilman vaurioita pysty edes ajamaan. ­

– Pärjää viittomalla, suomella ja englannilla. Vironkielistä tekstiä on myös suhteellisen helppoa päätellä, sillä monet sanat on samankaltaisia kuin suomenkielessä. ­

– Hintataso on huokea. Päivällinen 9€, bensa 1€, rööki 3€, kalja kaupassa 1€, kahvikuppi 1-­2€, majoitus alkaen 30€

­- Liikenne helppoa ja sitä ei ole paljon. Alkuun erikoiset risteysalueet ja kiertoliittymät aiheutti hämminkiä, mutta niihin tottui nopeasti. ­

– Ruoan hintalaatusuhde on kohdillaan, eli aina kannattaa syödä ulkona kun vähänkään kiinnostava ruokapaikka sattuu näkymään! Meitä jäi hieman harmittamaan, ettei syöty ulkona niin monesti kuin olisi voinut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.