Ihan liian pitkästä aikaa hei kaikille lukijoille! Oon jo ootellut, koska pääsee taas kertomaan reissutarinoita. Kesä on pyörähtänyt vauhdikkaasti käyntiin, ja kuten monena aiempanakin vuonna, on tullut aika kertoa tämän kesän reissusuunnitelmista. Ette kai te nyt luulleet, että maltettais olla bloggaamatta, vaikkei tänä kesänä pääsekään kovin kauaksi kotoa?
Yllättäen aiotaan tänä kesänä reissata kotimaan rajojen sisäpuolella! Tiedossa on siis ehkä ankein reissusarja tähän mennessä. Korona tuli ja pilasi monta hyvää suunnitelmaa, jotka aiotaan toki toteuttaa kunhan se taas on turvallista. Eipä osattu vielä helmikuun alussa matkoja varatessa ja reittisuunnitelmia hioessa ennustaa, että tilanne eskaloituu näinkin mittavasti.
Huhtikuussa oli nimittäin jalo aikomus päivittää blogia ympäri Espanjaa ja Portugalia, mutta se nyt jäi. Niin meinasi jäädä myös rahapalautukset maksetuista lennoista saamatta, mutta sinnikkään jonotusmusiikin kuuntelun ja useamman sähköpostin vaihdon jälkeen Karponara sai kuuden viikon taistelun jälkeen rahansa takaisin. Vieläpä kahteen kertaan. Osuuspankki palautti maksun tilille, jonka jälkeen myös Norwegian maksoi saman summan. Ilmoitettiin toki OP:lle mitä oli tapahtunut, ja ylimääräinen summa hävisikin tililtä nopeammin kuin vessapaperit kaupan hyllyiltä maaliskuussa.
Vaikka peruuntuneet ulkomaanlomat harmittaa, niin ei auta itku Wuhanin tukkutoreilla. Uusia suunnitelmia tekemään vaan! Ei me malteta kotona pysyä, ja onhan täällä Suomessakin onneksi lukuisia paikkoja vielä näkemättä. Sen lisäksi monissa paikoissa pystyy onneksi käymään toisenkin kerran. Ollaankin aina, siis ihan aina, haluttu kokea, mitä kaikkea Suomineidolla on tarjottavanaan (lol).
Kesän aikana tarkoitus on tehdä useampia pikkupyrähdyksiä milloin minnekin, ja reissujen kesto tulee vaihtelemaan tunneista muutamiin päiviin. Päivänkin aikana ehtii yllättävän kauas, kun vaan jaksaa ajaa, ja mehän jaksetaan! Muutama päiväretki ollaankin jo tehty, muun muassa Rokualle, Pyhännälle ja Oijärvelle (:D), mutta niistä reissuista ei riittänyt kerrottavaa tänne asti. Pääasia oli päästä polttamaan talven karstat Berlingon moottorista.
Tämän viikon Karkelokari viettää talvilomaa, joten näitä päivän reissuja on aikomus toteuttaa ainakin pari! Sitä, aiotaanko mennä hiihtämään vaiko luistelemaan, en paljasta vielä, joten jos haluat tietää, niin lue seuraava postaus!
Nyt ei sitten muuta kuin lisää suvisuunnitelmia tekemään ja toteuttamahahan, sommoro!
Annika ja Kari