Jakso 1: Kainuun helmet

Kesän ensimmäinen päiväreissu suoritettiin eilen ajassa neljätoista tuntia. Päivän agendana oli käydä tsekkaamassa osa Kainuun ykkösnähtävyyksistä. Niistä listalle valikoitui Hepokönkään vesiputous sekä Vuokatinvaaran huippu. Molemmissa on tullut vierailtua aiemminkin, mutta jos esimerkiksi Hepokönkäällä vierailusta on aikaa noin 25 vuotta, kehtaa siellä jo taas näyttäytyä.

Hepoköngäs, tuo 18 metriä korkea vesiputous on Puolangan ykkösnähtävyys ja Suomen korkein luonnontilassa oleva vapaa vesiputous (en lukenut tätä juuri Wikipediasta!). Satuttiin paikalle hyvään aikaan, noin puoliltapäivin, ja meillä kävi tuuri, kun samaan aikaan putouksella ei ollut kauheasti muita häiritsemässä. Putoukselle pääsee kävellen noin 600 metriä pitkää hyväkuntoista ja leveää polkua pitkin, mutta jos haluat nähdä putouksen alhaalta käsin, vaatii se muutaman portaan kipuamisen. Meidän mielestä putous oli komeimman näköinen puoliväliin rakennetun näköalapaikan kohdalta, josta tämänkin postauksen kuvat on otettu. Jos Hepokönkäälle mielii, kannattaa mennä näin alkukesästä, niin siellä on sitä vettäkin mitä pudota. Muista ottaa mukaan hyttysmyrkkyä, sillä iniseviä kavereita oli liikaa! Putouksen yläpuolella on myös kota makkaranpaistoa varten, eli sinappia ja herkkulenkkiä ei kannata unohtaa!

Hepokönkään jälkeen matka jatkui kohti Vuokattia. Pysähdeltiin matkan varrella pikkukylissä, ja kierreltiin muutamat kierrätysmyymälät. Hyrynsalmen Hyryn Kiehimästä tehtiin löytöjä, Kartman löysi Nirvanan MTV Unplugged in New York cd-levyn eurolla, joten saatiin autoon kuunneltavaa, kun radiokanavien tarjonta alkaa kyllästyttää. Annika osti ainoastaan yhden muovikassillisen erilaisia lasiasioita, muun muassa vanhan karahvin kahdellakymmenellä sentillä ja Tauno Wirkkalan pienen Revontuli-maljan. Kaikki ostokset maksoi yhteensä alle 7 euroa! Aiotaan jatkossakin koluta pienten kylien kirpparit ja kierrätysmyymälät. Se tuli myös huomattua, että vaikka kylistä lakkautetaan kaikki palvelut pankeista alkaen, niin silti joka kyläpahasesta löytyy ainakin yksi kebab-pizzeria!

Vajaan parin tunnin päästä saavuttiin Vuokattiin. Oli nälkä, joten ensimmäisenä näköpiiriin sattunut Amarillo sai luvan ruokkia riutuneet reissaajat. Ruokalista oli vielä mallia supistettu, mutta hampurilaiset saatiin silti tilattua. Molemmille Base burgerit kera ranskalaisten dippeineen. Hampurilainen oli sopivan kokoinen, pekonit oli paistettu rapeaksi ja pippurinen sinappi toimi hyvin. Vaikka majoa ei oltu liikaa läträtty, oli burgeri silti sopivan mehukas. Hintaa oli melkein parikymppiä, eli edulliseksi ruokaa ei voi haukkua, muttei kuitenkaan jäänyt harmittamaan.

Syönnin jälkeen lähdettiin kapuamaan kohti Vuokatinvaaran huipulla olevaa näköalatasannetta. Vuokatissa törmäsi joka paikassa sporttailijoihin maastojuoksijoista läskipyöräilijöihin, joten koimme sulautuvamme hyvin joukkoon. Löydettiin parkkipaikka tien päästä, mutta petyttiin, kun autolla ei päässytkään ihan perille asti! Katsottiin lämpömittaria (+26c), katsottiin toisiamme ja lopulta Google mapsia, joka onneksi lohdutti, ettei huipulle ollut matkaa kävellen kuin vaivaiset parisataa metriä, joten päätettiin patikoida asfalttitietä pitkin ylös asti. Kyllä kannatti, hienot oli maisemat ylhäällä! Näkyi vaaroja, metsiä ja järviä.

Seuraavaksi lähdettiin ajelemaan kohti Suomussalmea. Jossain  tien varrella mainostettiin Reijo Kelan tilataideteosta nimeltä Hiljainen kansa, joka sekin on tuttu lapsuuden kesälomareissulta. Päätettiin käydä katsomassa, mitä linnunpelättimillä on tällä kertaa päällään, eli onko ne pukeutuneet hienommin kuin me. Monenlaista kukkaläninkiä löytyi, ja tunsinkin oloni alipukeutuneeksi, joten poistuin pikaisesti paikalta. Tilataideteoksen vieressä toimii kesäisin sympaattisen oloinen niittykahvila, josta saa ainakin nokipannukahvia ja lettuja (eli LÄTTYJÄ!), mutta kahvila oli jo kiinni. Harmi, sillä kahvit olis kyllä maistuneet.

Hiljaisen kansan luona vaihdettiin kuskia, joten oli mun vuoro huolehtia, että päästään turvallisesti takaisin kotiin. Ajeltiin Taivalkosken kautta, ja käytiin hetken mielijohteesta katsomassa, missä se Päätalon Kalle lapsuutensa vietti. Kotitaloon tehty museo oli jo luonnollisesti kiinni, joten matka jatkui Taivalkosken keskustaan. Siellä säikytettiin kylille illanviettoon saapunut viiden poron tokka, ja jatkettiin matkaa. Kotimatkalla ihasteltiin yöttömän yön valossa tupasvilloja täynnä olevia soita, ja koitettiin saada niistä hyviä kuvia. Ihan ei omat valokuvaustaidot ja kärsivällisyys riittäneet, joten täytyy ehkä mennä uudestaan paremmilla hermoilla ja kuvauskalustolla varustettuna. Kotona oltiin puolen yön maissa, ja tänään ollaankin  oltu aivan poikki. Seuraavaksi voitaisiinkin tehdä joku vähän kevyempi reissu, vaikka joku kaupunkiloma (esimerkiksi Raaheen) vois olla kiva!


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.