Journée 8: Karpo kauhusta kankeana

Tänään ajettiin vain noin kolmisensataa kilometriä. Siihen saatiin toki kulutettua kuutisen tuntia. Johtui ehkä siitä, että Annika oli koko päivän ratin takana! Aateltiin, että Garillolla on tänään vapaapäivä, eikä sen tarvii aina ajaa. Apukuskina se sai silti olla, joten se siitä rentoudesta…

Viime yön hotelli tarjosi aamupalaa kympillä per henkilö, joten semmoset syötiin. Oli aika perus, mutta ihan jees. Aamupalan jälkeen oli ideana suunnistaa rahamiesten Saarelaan… Öö… eiku Sveitsiin, joten auto täytyi tankata ennen sitä. 1,80e/l. Ihan hyvä diili, kun Sveitsissä hinnat pyörii jossain 2,30e/l hujakoilla.

Sveitsin rajalla piti tullissa pysähtyä. Huumekoirat heiluttelivat mielissään häntää, että kohta pääsee haistelemaan meidän likavaatesäkkejä, mutta tullimies pakottikin vain meidät ostamaan komian tarran tuulilasiin 40 euron hintaan. Tuo tarra täytyy kuulemma olla, jos haluaa Sveitsissä ajella moottoriteitä pitkin, ja mehän haluttiin.

Ajeltiin kohti Geneveä, Sveitsin toiseksi suurinta kaupunkia, josta mm. Rolexit tulee. Jossain vaiheessa alkoi horisontissa näkymään vuorien huippuja, ja sehän sai kuskin hihkumaan onnesta! Muuten ajelu oli melko rentoa, ei jännittäny juurikaan. Hieman ku sais vielä lisää semmosta itsevarmuutta ajamiseen, niin Annikaa ei varmaan sais ees pois täältä. Välillä kyllä meinaa täälläkin rattiraivous nousta pintaan, kun jotkut ei aja tarpeeksi lujaa :D Se täytyy vielä tässä mainita, että tiet on täällä välillä tosi mutkaisia ja kapeita, ja silti niissä on monesti rajoitus 80-90km/h.

Vähän ennen Geneveä pysähdyttiin paikalliselle kirpputorille. Hintataso oli kohtuullinen, mutta myynnisä oli enemmän käyttötavaraa kuin mitään jännää, joten ei tarttunut mitään mukaan. Kirpputori muistutti SPR:n kontteja, joten Annika oli siellä kuin kotonaan.

Geneven keskusta oli ruuhkainen (ollaanko me tällä reissulla käyty vielä isossa kaupungissa, joka ei olis?), ja täynnä mopoja ja skoottereita, mutta jotenki onnistuttiin selviämään sieltä hetken haahuilun jälkeen väljemmille vesille. Genevejärven ranta oli myös hyvin kansoitettu, johtuen ehkä noin +28c lämpötilasta. Reissubudjettiin ei tällä kertaa mahtunut uuden kellon ostaminen, joten päätettiin sen sijaan etsiä yöksi majapaikka kerranki hyvissä ajoin!

Tämä yö ollaan taas Ranskan puolella ihan tuon Genevejärven huudeilla. Ikkunasta näkyy vuoria (ei vielä lumihuippuisia!), ja alakerrassa oli vähän parempi ravintola, joka tällä kertaa skipattiin ja haettiin tien toiselta puolelta kioskista pizzat (kympin kipale). Kauhusta kangistunut Karpapapa sai myös parit rentouttavat oluet. Hotellin läheltä löytyy myös liha- sekä juustokauppa ja leipomo. Ja eipä hätää, jos iskee juustonhimo keskellä yötä, niin onneksi siellä on myös 24h aukioleva juustoautomaatti!

Huomenna varmaan jatketaan Sveitsin puolella ajelua, vielä ei oo reittiä mietittynä. Ensiksi pitäis kuitenkin etsiä itsepalvelupesula, jotta reissurähjäiset bloggaajat saa puhtaita vaatteita ylleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *