Texas beibe (Day 19)

Aamulla oli taas se vakio pulma, jonka aiheuttaa motellien olematon aamiainen, ”nyt on nälkä mistä sais ruokaa?” Ei ollut motellin likellä mitään mielenkiintoista paikkaa, joten mentiin mäkkäriin. Pasi ja Jani tylsäili ja ottivat jo tutuksi tulleen breakfast platterin. Kari päätti kokeilla miltä tacot maistuu heti aamutuimaan. Eihän ne nyt mitenkään erikoisilta maistunut, mutta nälkä siirtyi kuitenkin.

Auto tankattiin ja lähdettiin kohti San Antoniota. Matkaa sinne oli jotain vajaa 200 km ja se meni sutjakkaasti. Ajelimme ympäri San Antoniota hetken ja pistettiin loppujaan auto parkkiin. Muutaman korttelin päässä nähtiin kun kaupungin läpi halkovissa kanaaleissa (joki tai mitä lienee ;)) meni veneitä. Päätettiin hypätä semmoisen kyytiin ($8.5 / lärvi) ja katseltiin keskustan menoa veneestä käsin. Ajelu kesti noin 40 minuuttia ja se meni todella mukavasti, kun veneen kapteeni kertoi mitä kaikki rakennukset siellä oli ja ylipäätään San Antonion historiaa. Tätä voi suositella kaikille jotka San Antoniossa pyörähtää. San Antoniosta löytyy myös Alamo, jonka kaikki muistanevat vähintään John Waynen länkkäristä. Teksasin ja Meksikon välisen sodan ratkaisutaistelun nähnyt lähetysasema/linnoitus oli mielenkiintoinen nähdä mutta ei sen vuoksi tänne kannata kyllä lähteä.

Jatkoimme matkaa kohti Houstonia ja matkalla piti pysähtyä syömään. Mike’s Bar BQ näytti ihan mukavalta mestalta joten sinne sisään (vaikka Jani vähän uhkaili mäkkäriin menemisellä :)). Paikka on jonkin sortin ketjuravintola ja sellainen fiilis vähän jäikin. Oikeissa grilleissä, savun kera ja hitaasti kypsytettyä lihaa oli kyllä tarjolla, mutta palvelu ja miljöö oli kyllä aika ketjumaista. Kari söi Rodeo platen (Beef Brisket, makkara ja kinkku lisukkeina pavut, potut ja pottusalaatti), Jani yllätti kaikki ja söi kanaa (LOL) ja Pasi söi Rancher platen jossa oli beef briskettiä ja samat lisukkeet kuin Karilla. Karin ja Pasi ruoat oli kympin luokkaa kun Jani pisti tuulemaan 6 dollarin edestä.

Nyt ollaan sitten Houstonissa ja käytiin downtown jo tsekkaamassa. Ihan mellevän näkönen paikka vaikka aika hiljaista siellä oli jo tähän aikaan.

Huomenna lähetään avaruuteen!

2 thoughts on “Texas beibe (Day 19)”

  1. Tuollaiselle veneajelulle olis kiva lähteä. No, miksei avaruuteenkin ;)

  2. Kiitos taas ihanista kuvista ja kerronnasta. Tekisipä mieleni veneilemään San Antonion vesille KAUNISTA!
    Hyviä tuulia Teille etiäpäin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *