Päivä 2. Ryhmä Hau Aatun bunkkerissa

KFC on täyttä kuraa, mutta lisää siitä tuonnempana. Aamulla heräiltiin aika väsyneinä seittemän pintaan ja kävästiin aamiaisella. Aamiainen tarjoiltiin pöytiin ja oli croisantteja, patonkia, juKurttia, juustoa, leikkelettä jne. Maha tuli täyteen ja matka voi jatkua.

Päätettiin ekana mennä tsekkaamaan maihinnnousumeininkejä kun kerta Normandiassa oltiin. Ajeltiin pitkin rannikkoa (hiekkarantaa tsiljoona kilometriä) ja ihasteltiin jokseenkin saksalaishenkistä arkkitehtuuria.

Mentiin paljon kehuja saaneeseen Le Grand Bunker, le Musée du Mur de l’Atlantique. Tämä on siis aito Aatun itse käsin betonista, teräksestä ja kivistä kasaaama 5 kerroksinen bunkkeri/tähystysmesta. Salettiin on Aatullakin ollut yhtä hiki rakennusvaiheessa kuin meillä kavutessa kapeita portaita ja käytäviä pitkin. Olihan ihan hieno paikka vaikka ei mitään sotafaneja ollakkaan. 7.5 enduroa per lässykkä.

Seuraavaksi suunnattiin itse Omaha Beachille katteleen meininkiä. Matka oli aika pitkä kun navigaattori tykkää ajattaa meitä Ranskan pienimpiä metsäteitä pitkin. Rajoitus on toki yleensä 90km/h joten ei siinä Oulun Tommi Mäkisellä kauaa kaasujalka ehdi puutua. Käytiin ennen itse beachia myös syömässä. Joku random hippinaisen pitämä rantakoju, josta patonki jonkä välissä oli pari pihviä ja ranskalaisia! Oisko ollu jotain 6 euriboria. Kuiva ja himpsun mauton, mutta kyllä sen söi ennemmin kuin Markoboyn kanssa painis.

Sitten päästiinkin Omaha Beachille… melkein. Piti vielä käydä katsomassa aerikkalaisten muistohautausmaa. Nauratti kun portilla oli isot kyltit, että ei saa syödä, juoda, istuskella ja polttaa tupakkaa (toki muitakin kieltoja). Odottelin siinä yhden muistokyltin luona Annikaa niin paikalle pölähti 2 saksalaista. Levittivät pikiniktarvikkeet ja istahtivat alas. Kun ruoat oli syöty ja kahvit med kakut syöty, vetivät vielä kiukulla kessut keuhkoihin. Nii, ja kommentoinko? En. Garbatshovin saksalla ei saa muuta ku ruokaa (ich habe hunger!)

No lopulta päästiin Omaha Beachille. Se olikin sitten aika tylsä. Ei siellä ollut juurikaan mitään nähtävää ja aika nopeasti liukenimme paikalta.

Päätettiin seuraavaksi ajella Rennesiin ja katsella sieltä majapaikka. Mutkia matkalla totta kai ja käytiin tsekkaamassa Mont Saint-Michel. Ihan siisti mesta, mutta ihan perille asti ei päästy kun olisi pitänyt bussilla mennä ja kellokin alkoi olla aika paljon.

Jatkoimme matkaa ja pääsille Rennesiin McDonaldsin Wifin ääreen. Kappas, täällä on joku tapahtuma ja halvin hotelli missä on tilaa maksoi 450enukkia. Blaah. Budjettivaihde päälle ja katselemaan motelleja, b&b jne paikkoja. Löydettiin sitten yksi paikka 25km päästä missä oli vielä yksi huone vapaana (75 ebolaa). Ei muuta kuin varaus sisään ja osoite navigaattoriin. Ajeltiin tuo 25km ja tultiin jonkun navetan eteen. Oltiin vähän et misä pirussa me ollaan, mutta jatkettiin reippaasti navetan poikki…kanalan poikki…lammas aitauksen poikki ja oltiin tekemässä jo uukkaria, mutta ei ollut oikein tilaa. Onneksi ei tehty koska kun sinnikkäästi jakso kissoja, kettuja, lampaita ja muita eläimiä väistellä meitä odotti oikeinkin mukava majapaikka. Semmonen kyllä huomattiin, että ranskassa maksaa ilmeisesti sisäovet tosi paljon…

Tässäpä tämä päivä aika lailla. Ainahan tuota tapahtuu kaikenlaista mikä ei blogiin päädy, mutta eipä siitä sen.

Ai niin se KFC. Käytiin vielä illalla hakemassa ruokaa ja päädyttiin monien mutkien kautta KFC:hen. Paikkaan johon olemme jo pariin kertaan vannoneet olla menemättä. No mentiin ja hyvin ei käyny. Ensinnäkin ranskalaiset eivät osaa tilata ruokaa. Sielä käytiin koko pirun lista läpi ja varmana kerrottiin talonrakennus vinkkejä ja suositeltiin iten kutoa alpakalle villapaita. n. 25 min odoteltiin et päästiin tilaan (meitä ennen oli 2! pariskuntaa). Meidän tilauksessahan meni n. 28 sekuntia ja homma bueno). Mentiin siihen ulos syömään ja aivan kuraahan se ruoka oli. Annika päätti (impulsio) vielä protestiksi (vahingossa) heittää (tiputtaa) oman hampurilaisen maahan. Miten tuosta voi kukaan tykätä. Kuivaa kanaa joka ei maistu ihan miltään. Hampurilaismenetyksen harmitukseen Annika pummi Karin jäätelön, ja hetken päästä koko episodi jo jaksoi naurattaa, vaikka ei ollut kyllä itku neidillä kaukana…

P.s. Otsikko viittaa matkalla sattuneeseen tilanteeseen, jossa meidät pysäytti joku ranskatar jolla oli koira hukassa. Vetäisimme jäljityskamppeet niskaan ja suomen pystykorvan lailla löysimme kyseisen neidon koiran. Oui!

2 thoughts on “Päivä 2. Ryhmä Hau Aatun bunkkerissa”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *