Heräsimme aamula Houstonin keskustan laitamila sijaitsevassa Motel 6:ssa. Hinta oli tällä kertaa kohdillaan, $52 verojen kanssa. Harmiksemme Wifi ei toiminut, mutta eihän sitä tuohon hintaan nyt kaikkea voi vaatiakaan :) Aamupalan tarjosi Subway. Jani ja Kari vetivät jotkut perusleivät, joita saa suomesta, mutta Pasi otti Sunrise Flatbreadin eli ”lättäleivän”. Sen väliin tulee kinkkua, pekonia ja kananmunaa. Sillä lähti päivä hyvin käyntiin.
Avainsana-arkisto: houston
Texas beibe (Day 19)
Aamulla oli taas se vakio pulma, jonka aiheuttaa motellien olematon aamiainen, ”nyt on nälkä mistä sais ruokaa?” Ei ollut motellin likellä mitään mielenkiintoista paikkaa, joten mentiin mäkkäriin. Pasi ja Jani tylsäili ja ottivat jo tutuksi tulleen breakfast platterin. Kari päätti kokeilla miltä tacot maistuu heti aamutuimaan. Eihän ne nyt mitenkään erikoisilta maistunut, mutta nälkä siirtyi kuitenkin.