Roadtripin kolmas päivä alkoi kivasti kun hotellilla sai lämmintä aamupalaa. Eriestä lähdettiin kohti Clevelandia maisemareittiä pitkin, joka kulki Erie-järven rantaa mukailleen. Ei sitä järveä nyt niin kamalasti näkynyt, mutta oli kiva ajella välillä muutakin kuin motaria. Ei me kyllä kovin pitkästi päästy sivuteitä ajelemaan. Reitillä oli silta siinä kunnossa ettei siitä voinut ajaa. Maisemareitin detourilla kävi sitten taas vähän huonoa tuuria. Meidän piti ylittää rautatie, mutta helkatin juna tukki tien. Käännyttiin sitten toiselle pikkutielle, josta sitten lähdettiin takaisin ajelemaan motaria kohti Clevelandia.
Matkalla satoi vettä ihan vatusti. Siis oikeesti. Amerikassa kaikki on isompaa. Jopa se Esterin perse, josta sitä vettä tuli. Ei voi käsittää kuinka ihmiset sitte ajelee tuolla yli 100 km/h siinä älyttömässä sateessa ilman ajovaloja ja laittaa sitte hätävilkut päälle niinkuin paljoo auttais. Päivän kuski eli herra PP himmaili etanakaistalla ja rekat ajo ohi tuhatta ja sataa. Noh.. rekat muutenkin peippailee kaistalta toiselle ohitellen ja ei ne välitä nopeusrajoituksista. Ihan kreisii!
Clevelandissa käytiin heti alussa Walmartissa. Itseasiassa aamulla kun lähdetiin ajamaan niin laitettiin Clevelandin Walmart Supercenter matkakohteeksi. Tämä ihan sen takia, että päästään varmana kaupunkiin. Toi navigaattori kun haluaa aina tarkan osoitteen. Olihan toi kyllä muutenkin tarkoitus käydä Walmartissa ja Pasi kun vielä tarvi boksereita ja sai sieltä ne ostettua niin ei valittamista :D Walmart oli kauppana sellainen iso Tokmanni tai jotain vastaavaa. Halpa ja iso näin kiteytettynä.
Walmartissa seikkailun jälkeen olikin aika käydä syömässä. Steak n’ shake oli kätevästi siinä Walmartin vieressä. Kartsa veti naamariin Pepperjack melted purilaisen ranuilla + iso cokis ($7) ja Pasi Triple steak burgerin, ranut ja kasan sipulirenkaita isolla dr. pepperillä ($8). Ei missään nimessä pahaa, mutta ehkä reissun heikoimmat mätöt. Paikkana toi oli kyllä ihan kiva. Siisti paikka ja asiallista palvelua.
Hello Cleveland \,,/ Clevelandille tehtiin ”Buffalot” eli ajettiin gheton kautta keskustaan ja äkkiä starbucksin kautta karkuun. Kaupunki on kai jotain Helsingin kokoinen, mutta oli kyllä ihan kuollut paikka. Komeita rakennuksia siellä oli ja kun ne oli kuvattu niin se oli adios ”liivilantti”.
Ilta päättyi Toledon likellä olevaan $30 dollarin hotelliin. Hintaansa nähden ihan fiksu. WiFi ei ihan meidän huoneeseen asti toimi, suihkun hana vuotaa ja tv:n kaukosäädin on vissiin jollain ghetto kaverilla takataskussa mut eipä siinä, saa noi kanavat vaihettua telkkarista muutenkin. Tässä otetaan vähän olutta ja syödään ameriikan sipsejä (Lay’s bbq + hickory ja Herr’s BabyBack Ribs (erikoinen kombo)) :D
Huomenna kohti Detroittia mutta se onkin jo aivan eri tarina…
Terveisiä Pyhännältä. Aamupalan ohessa luetaan tuoreita päivityksiä. Tuntevatko ne siellä suuressa maailmassa juhannusta lainkaan?
Ei mitään tietoa miten täällä juhannusta vietetään. Porukka taitaa odotella enemmän tuota 4.7. eli itsenäisyyspäivää. Silloin pitäisi olla paljon ilotulituksia ja porukkaa pilettämässä ;D
Hello Ameriikka!
Käykö ihmiset uimassa tuossa Erie järvessä, ja mikähän on järviveen lämpötila?
Kyllä siellä uimareitakin näkyi, mutta sää ei ollut kovin suotuisa silloin kun siellä oltiin joten ei oikein osaa sanoa kuinka suosittu uimapaikka toi on.
Tänään sitten käydään vielä isommalla järvellä. Michiganjärvi