On tämä hulluutta!

Tämmösellä helteellä!
Eli hei pitkästä aikaa, ollaan lähdössä reissuun. Tällä kertaa suunnataan Ooppelilla road tripille Baltian kautta Balkanille ja takaisin.

Uusi tuotantokausi turahtaa käyntiin 26.6., kun reippaat ja ripeät eikä yhtään puuskuttavat sankarit ajavat Oulusta Helsinkiin, jonka satamassa laiva meitä odottaa. Siitä paatti lipuu kohti Tallinnaa ja majoittaa reissaajia ensimmäisen yön. Autoilijat häädetään laivasta aamukuudelta, joten päästään tykittämään pitkin Via Balticaa hyvä tovi ennen seuraavaa yöpymistä.

Tuttuun tapaan ei olla suunniteltu tarkemmin ensimmäistä päivää pidemmälle. Ei olla edes päätetty kuinka syvälle Balkanin uumeniin sukelletaan, mutta se selvinnee tulevissa blogipostauksissa! Reissun kesto ei myöskään ole kiveen hakattu, mutta kolmen viikon jälkeen viimeistään pitää päästä jo kotiin pyykkäämään ja arkiseen aherrukseen.

Tervetuloa mukaan reissulle, pyritään tälläkin reissulla raportoimaan päivän polttavimmat reissujuorut ja noloimmat kämmit.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *