Herättiin jo poikkeuksellisesti seitsemän aikaan, kun oli tarkoitus keretä heti aamusta pesemään pyykkiä. Majapaikasta noin 10 kilometrin päästä löydettiin just sopiva kolikkopesula. 8e maksoi 12kg kone ja 4 pyöräytystä kuivurissa oli yhteensä 8e. Bonuksena pesulan vieressä oli pieni kahvila, josta saatiin reissun tähän mennessä paras patonki. Syötiin siinä sitten aamupalaa samalla kun koneet jynssäs Garbon kalsareita kuin ydinjätettä.

Varasimme jo aamulla tämän illan majoituksen kun oli selvillä, että tänään ajetaan läpi Furkasola, kun se jäi viime reissulla välistä. Reitti oli selvä ja tankki täynnä halpaa ranskalaista ysivitosta. Kuski kittas vielä Psycho-energiajuomaa pari litraa ja eiku menoksi.

Kardaani oli tämän päivän ratissa, koska Annika ei vielä uskalla alppiteillä ajaa kuin italialainen machomies, jolla on kiire kampaamaan rintakarvoja. 12 tuntia tulikin sitten istuttua ratin takana. Kilometrejähän täällä ei kerry mitään älyttömiä (tänään tuli vissiin 350km), kun on niin mutkaisia ja mäkisiä teitä.

Nyt alko olemaan maisema taas silmänmuotosta. Vuoret senkun kasvoivat ja tiet mutkistuivat. Oli todella mukava posotella menemään hyviä teitä ja liikennettäkään ei ollut paljoa. Mutta kaikki tämä tuli muuttumaan. No ei nyt mitään niin dramaattista, satoi vaan vettä koko pirun päivän. Jäi Furkasola vähän vaisuksi sieltä ylhäältä käsin, kun ei nähnyt juuri mitään. Sama setti kuin viime kerralla kun käytiin Hitlerin kesämökki (Kotkanpesä) tsekkaamassa. Näkyvyys oli välillä jotain 2 metrin luokkaa ja kaikki mutkat, autot ja eläimet tuli eteen yllättäin ja pyytämättä. Korkeimmillaan oltiin tänään 2,4km korkeudessa.

Hengissä kuitenkin selvittiin ja päästiin turvallisesti Italian puolelle. Tai niin me luultiin varmaan kolme kertaa, että oltiin jo Italiassa vaan aina sai todeta, että ei, täällä on liian puhdasta, ei olla vielä Italiassa. No loppujaan tänne päästiin ja olipahan ihme savotta löytää tänne majapaikalle. Varattiin tämmöisestä golfkentällä olevasta hotellista huone, kun oli todella edukas. Käytiin missä sattuu suljettujen porttien takana huutelemassa Ciao Tutti vaan ei kukaan päästänyt sisään. Loppujaan ajettiin tommosta tosi hämyistä metsätietä joku kolme kilometriä ja tultiin ison portin eteen. Paineltiin kaikkia nappeja mitä pystyttiin portin ulkopuolella ja kyllähän se lopulta aukesi.

On kyllä hieno hotelli. Ei ihme, että säilynyt näin käyttämättömänä, kun eihän tänne kukaan löydä. Meinattiin jo, että oltais jääty kahdeksi yöksi, mutta tämä onkin huomiselle loppuunmyyty. Toinen miinus on, että KariTigerin golfpöksyt jäi kotiin.