Uni tuli aika äkäseen viime yönä vaikka majoituksen seinät oli silkkipaperia. Naapurit oli eläkeläisiä, joten ei ne kovin äänekkäitä bileitä pitäny. DonKari olisi ollut valmis lähtemään jo puoli viisi aamulla (jetlagi vissiin aiheutti aikaisen herätyksen), mutta fiksuina nukuttiin vielä aamiaiseen asti.
Aamiainen oli ihan buenos nachos (ei ollut muuta lämmintä kuin puuroa ja kahvia) leikkeleineen, leipineen ja muroineen. Syötiin, tehtiin pikainen pysähdys ICA:ssa ostoksilla ja sitten lähdettiin posotteleen kohti Narvikia. Ihan silmän muotoista (LOL) maisemaa alkoi olemaan heti kun Kiiruna jäi taakse. Maisemat parani sitä mukaan kun vuoret isoni.
Päästiin tänne Norjan puolelle kettujen ihailevien katseiden seuratessa sulavalinjaisen Berlingon etenemistä mutkaisilla teillä. Berlingolle tuli nälkä joten käytiin syöttämässä se ja samalla päätimme tsekata tämän vuoden pølsen-skenen. Aloitettiin Esson tarjonnalla. Hintahaitari 30-50NOK ja oli 5 eri lihavalmistetta tarjolla kahden eri pullavaihtoehdon hyväilyyn. Chili pølsen Kartsilille ja Annika tsekkas pekoni-juusto äksönin. Ite sai laittaa soosit ja vaihtoehtoja oli varmaan jotain 7. Ihan hyvää oli. Ei siinä mitään, mutta uskon ja toivon, että jatkamme vielä muiden pølsen-diilereiden tarjonnan tutkimisella.
Meillä on ollut kelit ihan viimesen päälle. Jos satut tykkäämään sateesta, 16m/s tuulesta ja kolmen asteen lämpötiloista. Nyt täällä majapaikassa on kyllä ihan jees keli, 10 astetta lämmintä ja aurinko paistaa. Tuuli on vieläki aika äkänen vaan antaa olla. Otettiin mökki Lofoten Turistsenterista Alstadista hintaan 850NOK. Ei mikään halvin, mutta oma vessa ja suihku on reilua bonusta täällä suunnalla.
Talvisen ja kylmän näköstä maisemaa❄⛷. Aika jännästi/erikoisesti tarjoiltu leikeleet. Semppiä Teille matkalaiset että tarkenette ja turvallista matkaa etiäpäikin!!
Kiitos! Kylmä ja talvinen keli tuolloin olikin, nyt saadaan nauttia jo melkein kymmenasteisista lämpötiloista :)