Mentiin pyolenyön jälkiin nukkumaan ja silmät aukes seuraavan kerran kahdeksalta. Meiltä puuttu mökistä yksi verho, joten piti viritellä hupparista, lattiaharjasta ja kihvelistä MacGyver-versio. Aamulla ei aikailtu, vaan lähettiin ajamaan lähimmälle huoltamolle syömään ja tankkaan auto.
Aamupala oli kahvi ja patonki, jonka täytteenä oli pekonia ja jäässä olevia kananmunia. Semi eksoottinen, mutta on tullut nyt sekin koettua. Patongit makso noin 6e kipale ja kahvi oli 3e. Autoon pistettiin 15NOKia maksavaa dieseliä tarpeeksi.
Jatkoimme matkaa, koska tiedossa oli taas lauttamatkustamista eikä haluttu joutua liikaa sitä odottelemaan. Päästiin kyytiin noin 10 minuutin odottelulla ja hintaa ne otti jotain 120NOK. Silleen nää hoodit missä ollaan tänään ajeltu on tuttuja, kun käytiin täällä Annikan kans vuonna 2015. Ei oo hirveänä asiat muuttuneet, samat vuoret ja vuonot vieläkin täällä päivystää.
Pysähdyttiin syömään puolenpäivän jälkeen komialle kallion nokalle. Pistettiin Bilteman keitin huutamaan ja turautettiin pottumuusia Karidiulle ja Annika imutteli spagettia (semmoset lämmin kuppi -hässäkät). Lisäksi pyöräytettiin pannulla vähän pekoni-juusto-maggaraa lisukkeeksi. Oli kyllä aika (tai ilmeisesti aivan älyttömän) hyvää, kun paikan päälle tuli bussilastillinen saksalaisia turisteja kuvaamaan meitä ja meidän masterointia. Hättyyteltiin enimmät nimmarin pyytäjät pois ja jatkettiin matkaa. (P.s. bongattiin saksalaisia turisteja, jotka joi näköalakahvilassa OMIA kahveja suoraan termospullosta… Alako harmittaan, ettei itte hoksattu ottaa omaa termospulloa matkaan.)
Juuri ennen saapumista majapaikkaan, käytiin tsekkaan maailman kaunein levähdyspaikan vessa. Noh, oli se ihan siisti ulkoa. Aurinko oli lämmittänyt kyseistä koppia ulkopuolelta siihen sävyyn, että sisällä haisi metroasemalta.
Ajeltiin tänään jotain 300-400km ja otettiin majapaikka Reipåsta. Siisti mökki hintaan 765NOK jossa on pieni keittiönurkkaus, 2 kerrossänkyä, sohva, pöytä telkkari jne, eli asiallinen. Maisemat ei tällä seudulla ihan äkäsimpiä ole jos vertaa esim. Etelä-Norjaan tai Lofootteihin, mutta kyllä noi ihan #silmänmuotosia on.
Voi ihana mitä kuvia mahtavia. Makakerronta on kans kiva lukea on mukaansa tempaavaa.TYKKÄÄN. Ilmakin näyttäs olevan ihan jees/siedettävä kuvien perusteella. Turvallista matkan tekoa etiäpäikin!