Jos metsään tahdot sä mennä nyt (Day 5)

Viimeinen päivä San Franciscossa :( Vähän jää kaivelemaan kun ei tuo 4 päivää riitä mihinkään näin isossa kaupungissa. Heti aamulla kuuden aikoihin lähdimme katsomaan meidän majapaikan vieressä olevaa Alamo Square puistoa ja sen vieressä olevia kuuluisia Painted Ladies -taloja. Puistossa oli muutamia ihmisiä koiria ulkoilumattamassa ja sieltä oli todella hienot näkymät kaupunkiin. Takaisin kämpille, suihkuun ja auton hakuun.

Meillä oli auto varattuna Nationalilta ja meidän piti käydä hakemassa se keskustan tuntumasta. Soitimme taksin ja ajelimme mestoille ($10) katsomaan minkäläisen auton ne on meille valinnut. Me olimme varannut alustavasti Chevrolet Blazer tai vastaavan (Blazeria ei edes enää valmisteta, joten tiesimme ettei siellä semmoista voi olla) keskikokoisen maastoaudon. Yllättäen meille löytyi peri-amerikkalainen KIA?!? Ei auttanut muu kuin alkaa hokemaan no no no no ja vaatimaan amerikkalaista autoa. Heillä olisi ollut vain pieniä Jeep ja Ford maastureita, joten oli aika taas höllätä kukkaron nyörejä. Päädyimme sitten ottamaan Buick Enclave Luxury Crossoverin kaikilla herkuilla joka verotti meidän liki pohjatonta matkakassaa 270 taalaa.

Kari hyppäs auton rattiin ja heti oli papaijat hiessä kun autoa yritettiin ohjata alas kapeita parkkihallin ramppeja. Auto on suhteellisen iso ja hyvin lossimainen ajettavuudeltaan. Kyydit on kuitenkin todella mukavat ja auto pääsee varmaan näyttämään kyntensä parhaiten pitkillä matkoilla (mistähän me sellainen löydettäisiin? ;) Keskustassa ajo meni liki täydellisyyttä hivellen ja tuntui siltä, että jopa paikkaliset katsoivat, ottivat opiksi ja hurrasivat meille!

Vaikka tarkoitus on mennä etelään aloitimme roadtripin menemällä pohjoiseen katsomaan Muir Woodseja. Maisemat oli jäätävät ja tiet kiemurteli todella hienosti rinteiden kyljessä. Loppujaan päädyimme punapuiden jylhään maisemaan, jossa odotti $7 sisäänpääsymaksu valtion rakentamille poluille. Ilmaiseksi olisi voinut mennä jos olisi ollut retkeilijän intoa ja lähtenyt metsään samoilemaan kantojen, käärmeiden, karhujen ja lohikäärmeiden sekaan vaan me otimme helpomman vaihtoehdon ja kävelimme valmiita polkuja. Puut olivat kyllä vakuuttava näky. Kuvat tuskin antaa oikeutta puiden jylhälle olemukselle, minkäs teet, menkää itse katsomaan :D

Kävimme vielä katsomassa Golden Gaten korkealta vuorelta ja otimme pakolliset turistikuvat. Ajelimme jonkin matkaa etelään päin ja jäimme yöksi Half Moon Baylle Coastside Hoteliin. Yölle tuli hintaa $107 veroineen joka on hitusen korkea hinta, mutta ei niitä hotelleja pääse yöllä niin helposti valitsemaan.

Paljon jäi tekemättä, paljon jäi kertomatta ja monesta asiasta ei puhuta jälkeenpäin, mutta San Francisco jää pienellä kaiholla taakse.

2 thoughts on “Jos metsään tahdot sä mennä nyt (Day 5)”

  1. Terveisiä Jyväskylästä. Tultiin perille iltapäivällä ja on tässä ilta ihmetelty serkkutyttöjen puuhia. Nettiyhteys on tosi huono, mutta toivottavasti jossain välissä tavataan skypessä.

  2. Heh, ite oon puun kaadossa ollu kotosalla mutta ei onneksi ihan noin järeitä puita oo :D

    Komee pirssi :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *