Loma on kai tehnyt tehtävänsä, kun meinaa olla jo päivistä sekaisin. Vielä ei oo kuitenkaan kiire takas kotiin, joten seikkailu saa luvan jatkua!

Aamulla herättiin aikaisin maailman pehmeimmästä sängystä. Ja tässä kohtaa maininta, että pehmeä ei oo hyvä, vaan se on huono asia. Kardamumman selkä meni jumiin :/ Muuten viime yön asumus oli todella hyvä, tilaa riitti ja oltais viihdytty varmaan useampikin päivä, mutta minkäs teet kun on levoton mieli ja kaasujalka.

Päätettiin ajaa aamulla Trollstigen läpi, ja koska Kari on kokenut tuon tien jo prätkällä ja autolla ajaen, oli mun vuoro uskaltautua kuskiksi.
Voin kertoa, että kyllä jännitti! Onneksi mentiin tie ylöspäin, alaspäin se ois voinut olla aika paljon pelottavampi kokemus meille kaikille paikalla olijoille.

Ajaessa en uskaltanut juuri katsetta kääntää pois tiestä, mutta välillä toki piti vilkuilla kuin korkealle ollaan jo päästy, ja sillon meinas alkaa kunnolla pelottamaan. Oli kyllä ehkä elämäni jännittävimmät kymmenen minuuttia, mutta mikäs loma se sellainen on, jolla ei välillä ois pieni kuolemanpelko läsnä?

Trollstigenin ”päällä” oli ihan kohtuullisen paljon porukkaa ja pirun kylmä tuuli, joten ei tällä kertaa jääty pitkäksi aikaa sinne fiilistelemään. Pari vuotta sitten kun näin paikan eka kerran viihdyttiin siellä pitempään, mutta nyt jatkettiin kohti Geirangeria. Kartsapartsaa jännitti enempi olla Annikan kyydissä kuin ajaa itse, joten kuski vaihtui kokeneempaan. (Miesten vessat oli kauheassa kunnossa vaikka sieltä juuri siivoja ulos tuliki. Vai oliko se sotkija?)

Geirangeriin saavuttaessa tuuli yltyi välillä ihan hirveäksi, ja sekös meitä harmitti. Karilla on kuvauskopteri mukana, muttei olla päästy sillä vielä kertaakaan lentämään, koska sade tai tuuli. Toiveissa olis kyllä päästä vielä sitäkin kokeilemaan täällä, missä ei oo kuvauskohteista puutetta.

Geirangerissa oli tällä kertaa maltillisesti turisteja, päästiin jopa ”the näköalapaikalle” ihaileen kunnolla maisemia. Poissaolollaan loistivat myös risteilyturistit, ei ollut ikävä.

Geirangerin jälkeen jatkettiin kohti uusia vuoria, parhaimmillaan oltiin yli tuhannen metrin korkeudessa. Jossain vaiheessa yllätti nälkä, joten pysähdyttiin vuonon viereen kokkailemaan hodareita. Hyviä tuli, mutta norjalaisten ”nakit” on lähempänä meidän hiillosmakkaraa kuin nakkia. Isoja ovat siis. (Kokin huom.: ja mikä helv**in idea on tunkea jokaiseen makkaraan juustoa sekaan? Hä? Lopettakaa.)

Karpopapa oli tänään taas äkäisin reissukaveri evö, ja varas meille tämän yön majapaikan ennen kun sai aamukahavinsa juotua. Majapaikka sijaitsee kahden vuoren välissä yli satavuotiaassa talossa, ja maisemia ei voi ku kehua! Ikkunasta kun katsoo oikealle, näkyy 1500 metriä korkea vuori, ja vasemmalla pilkottaa jäätikkö. Aika eeppistä! Ja kaikki tämä vain 73 eurolla yö.

Loppuillan suunnitelma on tehdä jonkunlainen loppureissun/parin seuraavan päivän suunnitelma. Mutta siitä sitten lisää vähän tuonnempana, kiitti moi nakkivoi!