Heräiltiin pitkien ja jokseenkin virkistävien yöunien jälkeen rapsakkaan +7c aamuun. Ei otettu hotellin aamiaista niin päästiin lähtemään liikenteeseen suhteellisen ripeästi. Ensimmäinen etappi oli Passo Pordoi.

Ajomatka sinne oli perinteinen, mutkitteleva ja jyrkkä. Siellä huipulla ois mahdollista ottaa ”hissi” ylimmän nypylän päälle vaan se jäi tekemättä koska tuntu et shortsit jalassa siellä 0c ilmastossa ei ois viihtyny tarpeeksi kauan, että ois saanu kyydin takas alas. Otettiin vain kahvit ja toastit, että jaksetaan odotella parempaa ruokaa.

Seuraava liikku olikin lähtä pois Italiasta. Ei ole tää Italia jättänyt mitään hirveitä lämpöaaltoja sieluun, mutta ehkä mieli muuttuu joskus. Ajeltiin kiemurtelevia teitä ja kohta huomattiinkin, että olemme 12km päässä Itävallan rajasta. Viimeinen mahdollisuus saada Annikalle pastaa.

Etittiin ihan ok:n näkönen ravintola ja Annikalle saatiin pastaa. Pasta-annos oli ihan ok. Ei mitään tajunnan räjäyttävää (karitaliaanon mp: se on pastaa! ei se voi räjäyttää muuta kuin…ei se räjäytä mitään). Kardonbleu otti ruoaksi kokonaisen taimenen ja keitettyjä pottuja. Taimen oli kyllä semmonen muikun kokonen ja sitäkin sai odotella 40 minuuttia. Liekkö menny hukkaan tekovaiheessa kun oli niin pieni. Oli kyllä hyvää. Ei siinä mitään.

Seuraavaksi rajanylitys ja kohteeksi Grossglockner. Tie kyseiselle kivenlohkareelle (tai tarkemmin sen viereen) makso 34 etuvetoa. Kortti viuhamaan ja kaasu pohjaan. Mentiin joku 5km ja heti tuli risteys missä piti tehä tiukkoja valintoja kumpaan suuntaan lähtee. Toiseen suuntaan matka jatkuu, toiseen suuntaan joutuu tekemään edes takaisen lenkin. Onneksi kuitenkin päätettiin lähteä tekemään se eestaas lenkki koska sieltä aukesi jäätävät maisemat. Kaikki paikat oli kyllä enemmän tai vähemmän kiinni kun oli jo vähän myöhä ja keli oli usvanen.

Ei muuta kuin takas päin ja nyt risteyksestä toiseen suuntaan. Älytöntä nousua ja mutkasta tietä. Lämpötila laski alimmillaan +3c ja lunta oli tielläkin jonkin verran. Päästiin huipulle ja sieltähän ei nähnyt mitään kun joko pilvet oli niin alhaalla tai oli jotain random usvaa. Alaspäin mentäessä Nissanin jarrulevyt hehku Ferrarin punaisena, toisin kuten Annikan naama, joka oli kauhusta valkoinen. On se vaan eri fiilis ajella tolkuttoman jyrkkää mäkeä alas med tuhannet mutkat kun näkyvyys on välillä n. 2 metriä. Päästiin parisataa metriä alemams niin alko vähän helpottamaan näkyvyyden kanssa. Ehkä karuin lasku mitä tällä reissulla on tehty.

Löydettiin ilmainen wifi ja etsittiin hotelli. First mountain hotel Kaprun. 70 ecuadoria, hintaan kuuluu aamiainen. Joo joo, nätillä paikalla on. (alkaa toi maisemien kuvailu olemaan jo hankalaa/turhaa, komiaa täällä on ellei toisin mainita)

Otsikko viittaa tällä kertaa siihen, että ihmeen monessa paikassa ei käy kortti. Pitänee nostaa reilummin käteistä. Nytkin jää hotellin baari testaamatta :/