Herätyskello soi aamulla kahdeksan jälkeen ja siitä aamutoimien kautta aamiaiselle. Tuli sitten todistettua minkälainen sofisticado sitä on, kun mentiin muina mandoliineina vaan ensimmäiseen vapaaseen pöytään istumaan. Siihen kärrättiin itelle syötävät ja tilattiin tiskiltä kahvit. Sieltä kun se Lorenzo kuljetti meille kahveja, niin alko älytön säätö. Meille oli varattu oma pöytä terassilta ja kovalla tohinalla se siirteli kaikki tavarat sieltä tähän meidän uuteen pöytään. Lopuksi vaan Ciao Tutti anteeksipyynnöksi meiltä ja ei muuta kuin autolle ja pois.

Tänään kun suunniteltiin reittiä Alppien yli, niin huomattiin, ettei niitä vaihtoehtoja ihan loputtomiin ole. Ollaan jo viime kerralla tykitetty hyvää siksakkia ja ajamattomia uusia pätkiä ei montaa ollut tarjolla. Lisäksi päänvaivaa aiheutti lauantai ja aivan järkyttävän kovat hotellien hinnat (hinnat heilu 200-400e välillä). Päätettiin sitten ajella Münchenin eteläpuolelle, josta saatiin 100e huone sporttihotellista. Meillehän ei muu kelpaa.

Ihan aluksi lähdettiin kuitenkin kohti Comojärveä. Komian näkönen järvihän se on. On vaan piru vie rakennettu niin täyteen rannat, ettei päässy Daiwaa viskomaan ollenkaan. Annika oli ratissa, kun ajeltiin järven laitamia, vaan italialaiset tööttäili ja huuteli taas jotain quattro stagionin ja opera specialin väliltä niin vaihdettiin kuskia. Italialaiset kuskit on silleen erikoinen porukka, että ne ite ajelee miten sattuu ja ei kunnioita mitään liikennesääntöjä, mutta jos joku muu niitä rikkoo niin töötti on kyllä pohjassa ja kädet heiluu. George Clooney tuli siihen sitte huuteleen, että tulkaa kahville, vaan ei meille kapselikahvit kelpaa, joten lähettiin takas vuoristoon.

Tänään tehtiin varmaan jyrkin nousu, kun mentiin kohti Julierpassia. Tämä pätkähän meille oli tuttu toisesta suunnasta, kun tulimme viimeksi Julierpassin kautta Italiaan. Ei elläissään (jos ei viime kertaa lasketa) oo noin mutkaista ja jyrkkää tietä tullut ajettua. Mutta kuten laulussakin todetaan: ”Ei villi Opelia voi sulkea häkkiin” ja ylös vaan mentiin.

Tämän jälkeen ajettiinkin enimmäkseen kahden vuoririvin välissä noin kilometrin korkeudessa ja suurimmat mutkatiet jäi taakse. Pari hyvää ek:ta vielä tuli, mutta ei mitään vastaavaa mitä aikaisemmin on ollut.

Oli silleen jännä, että meidät pysäytettiin taas tullissa, kun olimme tulossa Saksaan. Annika oli kuskina ja se huusi vaan ikkunasta tullimiehelle, että ich habe hunger ja läpi päästiin. Vähän oli jotenki kuitenki outo olo. Pysähdyttiin huoltamolle ja otettiin vähän evästä ja jotenkaan asiat ei tuntunu olevan oikein. Jatkettiin matkaa ja kohta tuli uusi rajapaikka vastaan, Willkommen in Deutschland! Ei hyvää päivää, se edellinen tulli oli Itävallan tulli ja nyt tultiin vasta Saksaan. Meillähän ei tietenkään ollut Itävallan moottoritietarroja ikkunassa niin nyt sitte ootellaan, että tuleeko sakko kotia :D Säästövinkki: Älä osta n.5e maksavaa moottoritielupaa, vaan maksa sitten se noin 300e sakko mikä tulee mahdollisesti kotia :(

Saavuimme tosiaan nyt tänne meidän sporttihotelille (respan tyyppi osas jopa vähän suomea, torille!) mietittiin tässä josko lähtis pelaan jalkapalloa tai lentopalloa nuorison kanssa, jota täällä piisaa. Ehkä Karhulio lähtee vaan hotellin yhteydessä olevaan biergarteniin kaljalle. Behalte deine Lederhose an vai miten sitä sanotaan.