Kolmen tähden hotelli tarjosi kolmen tähden yöunet. Ihan oli ok sängyt, mutta suihku oli turhan pieni, olisi sinne kylpyhuoneeseen isompikin mahtunut. Aamiainen kuului hintaan ja se käytiin kahdeksan pintaan testaamassa.
Huomattiin kyllä heti, kun tultiin aamiaispöytien ääreen, että tässä hotellissa yöpyy myös Amerikkalaisia isolla Aalla. Käsittämätöntä, kuinka paljon puhetta ja ääntä voi lähtä niinkin pienestä porukasta. Aamiainen oli kyllä hienompi, kuin osasimme odottaa. Tarjontaa voisi kutsua venäläiseksi ruletiksi tai lotoksi, koska tarjolla oli varmaan 30 erilaista tahnaa, moussea ja mitä lie. Missään ei lukenut mitään, joten tuurilla aina jotain lautaselle ja arvailemaan mitä mikäkin on. Oli siellä tarjolla toki nakkeja, munaa ja leipääkin. Ainoa miinus puuttuvasta pekonista.
Kävästiin sitten muutamissa Ostrołękan liikkeissä ja katsasteltiin vähän tätä käytännössä Stora Enson omistamaa kaupunkia. Vähän semmoinen sekamelska. Siellä täällä on siistiä ja välillä kauheeta rötisköä. Se on kyllä ollut pelin henki lähes jokaisessa kylässä tällä reissulla.
Ostosten ja kiertoajelujen jälkeen lähdettiin kohti Liettuaa ja Opelia käskytti Annika. Annika ajoi itseasiassa tänään koko päivän ja ajopäivästä tuli loppujaan saman mittainen, kuin eilen kun Kari ajoi. Matkalla ei juuri mitään ihmeellistä tapahtunut, paitsi että joku pikkupoika meinasi ajaa pyörällä alle risteyksessä (senteistä kiinni, kiitos Annikan legendaaristen refleksien ja Opelin jarrujen), nähtiin pari tusinaa kuolleita eläimiä (mm. kettuja, supikoiria, mäyriä ja jopa villisika!) ja jonkin verran eläviäkin tien laidoilla.
Ruuasta puheen ollen, käytiin testaamsasa KFC, kun ei olla käyty siellä kuin kerran Amerikassa (2/5) ja kerran Ranskassa (2/5). Tämä oli kenraalin viimeinen mahdollisuus ja hän lunasti sen. Oli ihan ok ruoat. Syötiin jotku wrappiateriat, joihin tuli kylkeen siipiä ja ranskalaisia. En tiedä oliko sitten vain niin kova nälkä, että ihan sama mitä tien laidasta poimittua harakkaa ne olisi uppopaistanu niin oltaisiin kehuttu.
Lopulta kello seitsemän aikaan saavuttiin meidän majapaikkaan Joniškisiin. Tämä oli vähän sellainen lottovaraus, että melkein olisi pitänyt olla Aulis Gerlander valvomassa. Paikasta ei ollut kuin 5 kuvaa ja rakennuksen ulkopuolelta ei yhtään. Sisältä näytti kuvien perusteella ihan siistiltä, niin päätettiin kokeilla onnea 50 eurolla. Kämppä löytyi sinänsä ihan helposti, mutta talolla ei ollut ketään paikalla. Soitto annettuun numeroon ja 8 minuutin päästä majoittaja porhalsi pihaan ja päästi meidän sisään. Yllätys, hän puhui ihan ok englantia ja jopa small talk onnistui.
Iltapuhteena oli vielä kaupassa käynti, että saatiin jotain iltapalaa ja aamupalaa. Kari tietenki halusi vielä olutta, mutta myyjä totesi, että ”Jau 20:00, Ne pardavimui”, ja Kari jäi ilman kaleksia.
Huomenna olisi tarkoitus luikerrella lauttaan, mutta sinne on vielä pitkä matka ja ehdimme vielä koko huomisen päivän seikkailla Baltiassa, tai sitten istua tunteja satamassa odottamassa laivaan pääsyä. Kumpaa me tehdään? Se selviää kauden päätösjaksossa!