Viimeistä iltaa viedään Bad Füssingissa! Huomenna matka jatkuu, mutta minne, sitä ei vielä pysty paljastamaan (kun ei itsekään tiedetä). Tänään kuitenkin riitti ihmeteltävää…
Herättiin, syötiin ja lähdettiin parin kilometrin päähän. Päivän eka nähtävyys oli paikassa, jonne jo eilen yritettiin mennä, muttei löydetty parkkipaikkaa. Tänään oltiin aikaisen petolinnun lailla matoa nappaamassa liikenteessä ja Karin haukankatse havaitsi vapaan parkkipaikan. Great success!
Paikka mihin mentiin, oli Falknerei Adlerwarte Obernberg. Siellä oli paikan päällä erilaisia petolintuja; kotkia, haukkoja ja pöllöjä! Kahdesti päivässä paikan päällä on vajaan tunnin kestävä lentoesitys, jossa linnuista kerrotaan ja niitä esitellään. Kaikki kommunikointi tapahtui toki saksan kielellä, joten esitelmäosio jäi meillä hieman vajaaksi :D
Oli kyllä ihan mahtava kokemus! Nähtiin semmosia lintuja, ettei elläissään ja varmaan luonnossa tulla koskaan näkemäänkään. Linnut lenteli katsomon yli niin läheltä, että muutamat vaistonvaraiset väistöliikkeet tuli tehtyä, ja Kari otti myös korppikotkan ja huuhkajan siivistä osumaa :D Esitys oli niin hurja, että osa yleisöstä poistui paikalta jo ensimmäisen haukan lennellessä. Otettiin hulluna kuvia ja videoita, ja Kari teki niistä koosteen, joka löytyy tekstin lopussa. Tuli niitä kuvia katsellessa mieleen, että Pönkördes-sukuun kuuluva innokas kuvaaja olisi varmasti saanut tästä show’sta paljon irti! Meidän tonnin pokkari (tai kuvaaja) ei saanut millään tallennettua kuinka hieno show oli. Tätä paikkaa ja ohjelmanumeroa suosittelemme kaikille, paitsi ornitofoobikoille. Ostettiin tuolta pöllö Doomille tuliaisiksi, älkää kertoko sille!
Lintujen katselun jälkeen yllätti nälkä. Ei oikea, vaan shoppailunälkä. Eilen illalla bongattiin naapurikylästä “Fashion outlet”, jonne Annikan oli ihan pakko päästä! No, aika laihaksi jäi saalis. Marmorisia sisustusjuttuja lähti mukaan muutama, siinä kaikki.
Sitten iskikin ihan oikea nälkä, ja käytiin parin kotiruokaa tarjoilevan ravintolan pihalla huutelemassa, että ich habe hunger, muttei saatu vastausta, joten ajeltiin Neton kautta “kotiin” syömään. Ostettiin parit edukkaat sushisetit (15 palaa 4,5€!!!) ja niiden laskeutuaessa alettiin katseleen lintuvideoita ja suunnittelemaan tulevaisuutta. Huomiseen!