Musajytä pauhas noin puolille öin ja sitten vähän vaimeni. Meikämajavaa ei niin haitannut musiikki ja nukahdin kyllä ihan hyvin ja nukuin aamukahdeksaan. Reissun pisimmät unet! Se jäi vielä eilen mainitsematta, että älytön tuttifrutti-vapen tuoksu leijaili käytävillä. Ihan kauhee haju :(
Lähdettiin liikkelle ennen kymmentä ja suuntana seuraavan kahden yön majoitus Piechowicessa. Mutka piti toki tehdä heti aamulla, kun 40 minuutin matkan päässä (väärään suuntaan tietenkin) oli vanha Besiekieryn linnan raunio, joka vaikutti mielenkiintoiselta. Matkalla käytiin tankkaamassa auto (1.5e/l) ja tarkoitus oli ottaa aamupalaa, mutta kyseinen huoltamo ei sitä myynyt, joten ostettiin energiajuomaa, kylmää kahvia ja keksejä. Näillä eväillä linnaa katsomaan.
On se hienoa, että tuo 1400-luvulla rakennettu ja ainakin sata vuotta sitten tuhoutunut linna oli sitten päätetty alkaa kunnostamaan juuri meidän tulon kunniaksi. Harmi vain, että puolalaiseen rakennuskulttuuriin ripeys ja ”tehdään homma valmiiksi” ei kuulu. Rakennustelineet komisti linnan muureja. Toki aika tunkkanen se linna oli muutenkin, että vähän kyllä ihmeteltiin, miksi sitä edes alettiin kunnostamaan.
Nälkä ei aamulla ostetuilla kekseillä kauaa pysynyt pois, joten käytiin syömässä Browar Wiatr-ravintola/panimossa hampurilaiset. Paikan erikoisuutena oli olutseinä, josta sai itse käydä hakemassa olutta ja maistella kaikkia heidän valmistamia käsityöläisoluita. Annikan hampurilainen oli Burger Cheesus (paria eri juustoa ja pihvi) ja Karin taas tunnetusti kasvispohjainen lukuunottamatta pihviä, pekonia, makkaraa, juustoa ja kananmunaa. Burgerit oli 3/5. Ihan siis ok, mutta ei mitään mistä blogiin kirjoittaisi. Olut oli hyvää. Oisko ollu 28e koko homma.
Ajeltiin sitten pitkin Puolan maaseutuja ja katseltiin peltomaisemia ja pieniä kyliä, joita on ripoteltu aina 5-10 kilometrin välein. Piristi kyllä kummasti, kun aloimme lähestyä majapaikkaa ja vuoret alkoivat siintää horisontissa. Vihdoin vuoria ja mutkaisia teitä!
Tämä meidän kämppä, mikä vuokrattiin kahdeksi yöksi on kyllä ihan hyvä hintaisekseen. Kaksi makuuhuonetta, keittiö, suihku/wc ja pieni olohuone. Joka huoneessa on vieläpä oma telkkari! Pihalla on grillaus ja chillaus -mahdollisuus. Hinta 44e/yö.
Kävästiin illan päälle vielä lähikauppa Biedronkassa hakemassa ruokaa seuraaviksi päiviksi ja käytiin kurkkaamassa Kuolleen miehen kurvia. Se on tuollainen näköalapaikka tässä hoodeilla. Ei se nyt niin äkänen kurvi ollu, vai oisko johtunu siitä, kun oli niin hyvä kuski ratissa! Annika ajeli tänään valtaosan ja Kari sai nauttia passenger princess -roolista.