Tämän vuoden eeppisin kesälomareissu starttaa tulevana keskiviikkona, eli jo ylihuomenna! Ollaan suunniteltu kovasti reissua ja meillä on todella tarkat suunnitelmat missä aiotaan käydä. Olemme tällä kertaa aikatauluttaneet koko matkan ja jättäneet vain yhden päivän särkymävaraa. Lisäksi olemme tehneet tiukan budjetin, jossa on noin 50 euroa pahan päivän varalle. Voi voi.
No höpö höpö. Olemme suunnitelleet reissun kaksi ensimmäistä päivää. Ajamme keskiviikkona Helsinkiin iltalautalle (77e), jolla seilaamme Tallinnaan, jossa meillä on ensimmäisen yön hotelli (56e) varattuna. Tämän jälkeen on tarkoitus ajaa about Liettuan ja Puolan rajalle. Siitä sitten alkaakin reissu! Ei ole tarkempia suunnitelmia jatkoon kuin, että menemme Alpeille ja katsotaan siellä mitä keksitään. Aikataulusta sen verran, että maksimissaan ollaan tien päällä noin 3 viikkoa, katsotaan miten jaksetaan. Ja joo, matkaan lähtee Kari ja Annika, ja kulkuvälineenä on jo parilta aiemmalta reissulta tuttu Ooppeli.
Tervetuloa lukemaan blogia. Pyrimme päivittelemään joka ilta kuulumisia.