Dag tre: Lofootit päästä päähän

Tänään tuli ajeltua vähän pitempi siivu (n.570km), ja aloiteltiin päivä tuossa neljätoista tuntia sitten. Aamun eka etappi oli Lofoottien pääkaupunki Svolvaer. Karivatanen on polkenu Berslingon oikeanlaitaisinta poljinta sen verran tiukasti pohjaan, että takanakkien pinta oli päättänyt kadota. Siispä rengaskaupoille.

Googletettiin rengasliikkeet Lofooteilta ja löydettiin Vianor. Ei niillä ollut tarjolla sopivalla ralliprofiililla olevia nanopinnoitettuja ecoSaver renkaita (ei ollut sopivaa kokoa) niin jouduttiin vaihtamaan liikettä. Muutaman kilsan päässä olisi kuulemma M Design -niminen rengaspaja, josta varmana löytyy sopivaa kumia meidän laatuvaatimuksille. Seurattiin ohjeita ja kohta huomattiin olevan jossain norjalaisen murhadekkarin kulisseissa. Just semmonen paikka, mistä puotetaan ruumita mereen. Mutta sieltä se turskateurastustehtaan takaa rengasliike löytyi! Oikein mukava äijä asensi 2 rengasta 130 eurolla. Ei pahan hintaset.

Oli tarkotus töräyttää Lofoottien päähän, napata lautta meren yli takas mantereelle ja olla hyvissä ajoin köllöttelemässä mitä parhaimmaissa ja edullisessa 4 tähden hotellissa. Ei menny homma ihan näin. Ajeltiin kyllä päähän Å:hon asti, mutta lautta-aikataulut pissi meitä silmään. Ei saatu lauttaa enää järkevään aikaan. Tehtiin kuten äkkipikaiset tekee ja päätettiin ajaa n. 200km takasipäin toiselle lautalle, jolla päästäs yli meren  takas mantereelle. Ei mennyt sekään putkeen. Matkalla oli tunneliremontti ja myöhästyttiin lautasta n. 20min. Ei muuta kuin koko Lofootit takas ja mantereelle siltaa pitkin.

Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta ei vielä tänäkään yönä jouduttu autoon nukkumaan, vaan saatiin yöpymispaikaksi ihan pränikkä neljän hengen mökki  (680NOK)leirintäalueelta Ballengenista. Saavuttiin tänne noin vartti sitten, ja ihan varmasti nukutaan hyvin makiasti ens yö.

Lofootit oli maisemiltaan todella hienot. Ihan kärjessä on pieniä kalastajakyliä, jotka ei meitä tällä kertaa säväyttänyt ihan täysillä, vaikka ilmeisesti niitä kuuluu aina kehua. Jylhät vuoret, valkohiekkaiset rannat ja mutkittelevat tiet ovat  enempi meidän juttu. Ruokapaikkoja, kahviloita ja kauppoja ei liikaa ole, joten kannattaa ainakin jotain nälkäkiukunestäjää ottaa mukaan, jos tänne tulee. Joku bensalenkkari kysyy kuitenki ”paljoko riisseli makso?” niin 95 oli 17NOK ja diesel 16NOK litra.

Jos aiot joskus tulla/mennä Lofooteille, niin ota reilusti lämmintä vaatetta päälle! Vaikka tänään paistoi aurinko koko päivän, ei silti lämpötila noussut 12c  korkeammaksi. Mereltä puhaltaa lempeähkö tuuli ei sekään jätä kylmäksi… Eikä ku jättäähän se, se nimenomaan jättää.

Vähän ohkasesti tulee nyt kuvia ja juttua ku kello on just sen verran ku katsot paljonko kello on (23:30), ja meidän täytyy alkaa suunnittelemaan tulevaisuutta ja nukkumaankin välillä.

 

2 thoughts on “Dag tre: Lofootit päästä päähän”

  1. Upat on maisemat siellä . Hyviä kuvia. Kyllähän noissa maisemissa silmä lepää.(onko Karin silmä kunnossa?) Nuo paikat ei vaan oo tälläiselle viluiselle tarkotettu. HYVÄÄ JA TURVALLISTA MATKAN ETENEMISTÄ!

    1. Maisemat oli kyllä upeita, mutta sää jäätävä! Kyllä nää +-20c on paljon mukavammat. Karin silmä on parantunut onneksi, on kumminkin silmätipat varalta mukana. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *