Huomenna voidaan jo sanoa, että ens viikolla lähtään, jee! Kaikki alkaa olla valmiina. Ollaan pidetty reissuporukan kesken viimeinen paltsu Euroviisustudion ohessa ja suunniteltu kaikkea jännää. Laukut on melkein pakattu, eli kaikki mukaan lähtevä materia on mietitty, listattu ylös ja kaivettu esiin pakkaamista oottamaan. Ens viikonloppuna olis tarkoitus pakata laukut ihan valmiiksi asti. Toivottavasti ne mahtuu kiinni, lol :D
Männä viikolla Kari kävi hakemassa Forexilta ison (?) pinkan dollareita. Niitä sai nostaa ihan ilman mitään kuluja. Kurssi oli tuona päivänä noin 0,936, eli 1 doltsu oli 0,936€, ja 1€ dollareissa yhtä kuin… en osaa laskea :D (n.1,07€?) Tämän hetkinen kurssi onkin jo jotain aivan muuta, hieman on tapahtunut laskua dollarin arvossa. Noilla nostetuilla rahoilla ei koko matkaa tulla pärjäämään, mutta alkuun päästään.
Kyyti Helsinkiin on jo lyöty lukkoon, ajellaan autolla yötä myöten, sillä lento lähtee aamuseiskalta. Autolle hoitui parkkipaikka lentokentän läheltä. LentoPysäköinti -niminen firma huolehtii autosta koko reissun ajan noin 85 euron hintaan. Tuohon hintaan kuuluu bussikuljetukset autolta lentokentälle ja takaisin autolle. Ei paha!
Luontoäiti järjesti muuten lisää mutkia meidän muutenkin mutkikkaalle tielle. Highway 1, tuo legendaarinen reitti Tyynenmeren rannalla O.C.:sta etelään on poikki jonku tyhmän mutavyöryn takia :/ Ei oo vielä mitään tietoa milloin saavat tuon avattua. Muta on haudannut tien kokonaan about kilometrin pituiselta matkalta, ja edes tieto meidän tulosta ei nopeuta raivaustöitä :( Ei auta muu kuin etsiä vaihtoehtoinen reitti, sillä eihän tollaset pienet force majeuret koko reissua pilaa. Onneksi tie oli tapahtuman aikaan muutenkin suljettuna, eli kellekään ei käyny mitenkään.
Yksi jännitystä aiheuttava asia on se, joudutaanko meidän vuokrakiesiin vaihtamaan talvirenkaat ennen Yosemiten kansallispuistoon menoa. Siellä on vielä paikoin aika reippaasti lunta, ja kuulemma viimeiset tieosuudet avataan yleensä vasta kesä-heinäkuun vaihteessa. Yosemitessa on tarkoitus käydä pyörähtämässä yksi päivä, ja ehtiä näkemään siinä ajassa mahdollisimman paljon. Kaikkea ei kyllä ehditä millään näkemään, sillä Yosemite on älyttömän laaja kansallispuisto, mutta parempi kai se yhdenkin päivän reissu on, kuin ei reissua ollenkaan? Mää ainaki ootan paljon tuolta paikalta, menee heittämällä reissun nähtävyyksistä top vitoseen!
Tähän väliin täytyy muuten mainita, että täällä blogissa kilpailee kirjoittamisvuoroista Annika, vaikka tuolla ylhäällä lukeekin aina Karin nimi. Ei oo jaksettu tehdä mulle omaa profiilia, vaan on pidetty tämäkin asia mahollisimman simppelinä. Paremmin tuntevat varmasti hoksaa, kuka on näppäimistön päässä milloinkin (Tällä hetkellä Annika).
Koko kevät on menny reissua suunnitellessa ihan älyttömän nopiasti, joten jänskättää jo, että kuinka nopiaa se menee sitten siellä tien päällä? Ja kuinka sitä kaikkea nähtyä ja koettua osaa prosessoida? Tämä reissu on Annikan ensimmäinen isompi reissu ja eka kerta Euroopan ulkopuolella, joten innostuskin on sitten sen mukainen (lue=kukaan ei jaksa kuunnella). Pakko kyllä myöntää, että tää reissu on kyllä jännittävintä mitä mulle on ikinä tapahtunu! Koko kevään on kotona pyörinyt telkkarin näytönsäästäjänä kuvia poikien aiemmilta reissuilta, ja en vieläkään osaa käsittää, että kohta pääsen minäkin samoja maisemia ihastelemaan. Hullua.
Tämän enempää ei tällä kertaa tekstiä synny reissusuunnitelmista (n. 500 sanaa :D), joten seuraava postaus tuleekin todennäköisesti kirjoiteltua sitten pirteänä San Franciscosta reilun vuorokauden matkustamisen jälkeen :D Näihin kuviin ja tunnelmiin täältä tähän!
-Annika & Kari