13. Bella ciao, Alpit

Kiekuvat kukot (ja herätyskellot) herätti meidät tänään seiskalta. Aamu kului pakkaillessa ja asuntoa lähtökuntoon laittaessa, ja yhdeksän jälkeen päästiin lähtemään. Aamupalan tarjosi kultaiset kaaret, ja semmonen muistutus ittelleni, että ota aina pistaasicroissantti, jos semmosia on tarjolla!

Kari oli aamun äkäisin kuski! Noin vain ajeltiin läpi Berninan sola, joka myös apukuskin mielestä oli niin leppoisa tie, että olisin sen itsekin voinut ajella ilman käsiä ja toinen silmä kiinni. No ei vaan, mukavan leveä tie, sopivasti mutkaa ja muutama neulansilmä, aloittelevalle vuoristoteitä kulkevalle oikein kiva pätkä ajella.

Ajeltiin tänään Sveitsiä pitkin pitkä pätkä. Tällä kertaa ei haluttu ostaa sitä moottoriteiden ajamiseen oikeuttavaa reilua neljääkymppiä maksavaa tarraa, joten ajeltiin pitkin pienempiä teitä. Yhdessä kohtaa huomattiin, että kas, tuossahan on sama huoltoasema missä viimeksi pysähdyttiin jäätelölle, joten jonkin verran tuttuja huudeja sattui tälle päivälle.

Tänään oli hieman haikea fiilis ajella, sillä tiedossa oli, että Alpit jää pian takapeiliin kummittelemaan. Vielä kun oikein silmiä siristelee, näkee kyllä vuorijonon horisontissa, mutta sinne ne jää taas odottelemaan milloin nähdään seuraavan kerran. Ehkä ensi kerralla viivytään pidempään, sillä vielä ei Alpit todellakaan kyllästytä! Kuvia tuli räpsittyä tänäänkin satoja, että ainakin niitä voi sitten katsella kun ikävä yllättää.

Majapaikkaan Bad Grönenbachiin saavuttiin neljän jälkeen. Oikein mukava introvertti hotelli, koodilla sisään vaan! Ja mikä parasta, isoista ikkunoista avautuu kaunis näköala suoraan Mäkkärin autokaistalle!

Hetken rentoutumisen jälkeen ajeltiin iltapalalle naapurikaupunkiin Memmingeniin. Aiottiin syödä saksalaista kotiruokaa, mutta ravintola olikin aivan täynnä, joten löydettiin itsemme syömästä döneriä Ali’s Kebap-Salonista. Kai sekin saksalaiseksi perinneruoaksi jo lasketaan?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *