Vajaa 7 tuntia tuli nukuttua ja sillä piti jaksaa tämä päivä. Aamusta meni iso osa reittien suunnitteluun ja hotellien etsimiseen. Lopulta päädyttiin sellaiseen ratkaisuun, että ajamme Montenegroon, käymme tsekkaamassa Kotorinlahden ja siitä edetään pohjoiseen päin.
Ennen Kroatiasta poistumista kävimme katsomassa Kuparissa sijaitsevia, armeijan eliitille rakennettuja hotelleja, jotka sitten tuhoutui käyttökelvottomiksi Jugoslavian hajoamisodissa. Oli kyllä jännä, että niin hienolle paikalle ei ole vielä saatu rakennettua uusia hotelleja. Lupauksia on ollut jo vuodesta 2016, mutta ei ainakaan vielä ollut mitään asian eteen tapahtunut.
Montenegron rajalla oli kovat ruuhkat. Tai itseasiassa ei siellä ollut ihan älyttömästi autoja, mutta jostain syystä joidenkin porukoiden passintarkatuksessa kesti tosi kauan. Liekö sen verran luihun näköisiä tyyppejä, että piti rajavartijan mulkaista kaksi kertaa päästääkö maahan vai ei. Noin 20 minuuttia jonoteltiin ja kun tuli meidän vuoro, niin tarkistus kesti noin 20 sekuntia. Suomen passi + ei näytetä luihuilta = great success!
Hurautettiin sitten Kotoriin. Oli oikein silmänmuotoista maisemaa taas tarjolla. Olivat rakentaneet tien ihan veden äärelle ja mikäpä siinä oli hyvällä asfaltilla ajella. Mitä veikkaatte, oliko Kotorissa liikaa turisteja, naurettavat ruuhkat ja ei yhtään vapaita parkkipaikkoja? No näin siinä pääsi taas käymään. Meillä oli tarkoitus syödä siellä, vaan ei puhettakaan, että meidän Opel ois saanut parkkipaikkaa. Eipä siinä muuta kuin pikainen kyläkatsaus ja auto kohti pohjoista. Tässä vaiheessa sanottiin myös heipat Adrianmerelle, mutta eiköhän me vielä joskus nähdä!
Matkalla jonkin vuoren huipulla oli pieni ravintola, johon pysähdyttiin syömään. Samalla saimme ihastella salamoita ja ukkosen jylinää. Ihan ei pahin tullut meidän päälle, mutta ei se kaukana ollut. Syötiin salaattia, makkaraa, shish kebabia, ranskalaisia ja cokis + kalja. 16 euroa koko homma. Aika tsiip! Kariruikkis kävi vielä tsekkaamassa ravintolan vessan. Oli se aika ilmestys. Edellinen asiakas oli jättäny käyntikortin pääosin vessanpyttyyn. Tämän lisäksi siellä vessassa oli niin iso torakka, että kysyin kohteliaasti, oliko hän jonossa vai muuten vainko hengailee vessassa.
Sivuhuomautuksena voisi sanoa, että näimme matkalla enemmän poliiseja kuin muissa maissa yhteensä. Ja oli niillä poliiseilla aika kovalla prosentilla joku kaahailija tai rekkakuski haastateltavana. Pitänee olla varovainen kun täällä ajelee.
Saavuttiin tosiaan tänne meidän majapaikkaan viiden aikoihin. Oikein hieno kaksio ja hintaa vain 40e. Majoittaja tarjos meille lautasellisen vesimelonia, joka kyllä sopi hyvin, kun Annikalle joku aikaa sitten mainitsin, että tekis mieli ostaa vesimeloni. Ainoa miinus on, että kello on nyt 20:10 ja meillä on ollut sähköt poikki pian tunnin ajan… katsotaan tuleeko niitä sähköja ikinä takas. Meillä ei ole nettikään käytettävissä kun datasiirto on täällä niin pirun kallista. (Päivitys: 20:30 sähköt tuli takas. Toivottavasti pysyy päällä)
Tässä on vähän enemmän ja vähemmän yritetty karttaa tutkia ja keksiä missä me vielä käytäisiin. Kävisikö Albaniassa, suorinta tietä Bosnia-Hertsegovinan kautta kotia, kenties pieni lenkki Serbian kautta tai vaikka Romanian ja Bulgarian kautta. Pitää nyt yrittää tänään illan aikana keksiä mitä tehdään.
ps. 2 viimeistä kuvaa on meidän majapaikan pihalta. Talon vierestä menee zipline, jonka vaijerin saattaa tarkkasilmäisimmät bongata kuvasta!
