RT Day 6

Aamu aloitettiin Micky D’s (a.k.a. mäkkäri) aamupalalla. Kari otti Big Breakfastin joka sisälsi jonku hikisen leivän, pihvin, munakokkelia, friteeratun palasen kalaa ja kahvin ($4.75) ja Pasi imi kitusiin Egg McMuffinin, appelsiini mehun ja kahvia ($5.25). Hyi helevetta kuin pahaa. Meni kyllä kuppi nurin ku sai annoksen eteen. Maku oli kauhea ja koko oli niin naurettava. Ihme kyllä, tuli ikävä Burger kingin aamiaista :D


Nokka kohti Indianapolista. Ajelu sinne oli perus settiä. Paljon oli valtavia peltoja ja aika iso tuulivoimalapuisto. Siellä oli ainakin 100 myllyä veivaamassa sähköä McDonaldsille tai jollekkin muulle firmalle, joka tarjoaa laadukkaita aamiaisia (kuten huomaatte, ei ole vieläkään ketutus laantunut).

Kävimme ennen Indianapolista tsekkaamassa myös pienen kylän(?) Lafayette. Oikein mukavan oloinen pieni paikka, jossa näytti olevan kaikki mitä kasvava nuori tarvitsee (tupakkaa, viinaa ja pikaruokaa). Emme viettäneet siellä enempää aikaa vaan jatkoimme kohti isompaa päämäärää.

Meillä ei ollut mitään ihmeempää suunnitelmaa tälle päivälle. Tarkoituksena oli käydä katsomassa Indianapoliksen kuuluisa Nascar rata Indianapolis Motor Speedway. Sinne sitte löydettiin muutaman GPS;n antaman väärän osoitteen jälkeen. Onhan se iso rata, ei siinä mitään. Harmi kun siellä ei ollut mitään sen kummempaa äksöniä menossa eikä päässyt kokeileen meidän Impalaa radalla.

Meillä oli taas pitkästä aikaa nälkä ja taas oli tarkoitus testata jokin Man vs Food sarjasta tuttu paikka. Vaihtoehtoina oli joko Big ugly burger tai Gray Bros Cafeteria. Päädyimme jälkimmäiseen, koska Gray bros tarjoaa todella herkullisen näköisiä mansikka piirakoita. Noh, ei muutako navigaattoriin osoite ja ruokaa hakemaan. Matkalla törmäsimme kuitenkin tupakkakauppaan ja siellähän piti pysähtyä. Hieno pieni kauppa, jossa oli myös Drive-thru mahdollisuus (täällä saa kaikkea drive thrusta. Mm. lääkkeet, ruokaa, viinat, pankkiasiat jne.). Kari kyseli sujuvalla lontoolla eri menthol cigaretteseja ja löysi kuin löysikin tuttua Pyramid merkkistä savuketta. Kartonki Pyramid Gold Mentholia maksoi veroineen n. $41 eli ei ollenkaan paha. Jos hintaa vertaa new yorkin $12 aski niin onhan se vähän eri luokkaa.

Tämän jälkeen pääsimme ruokapaikalle. Katsoimme jo parkkipaikkaa kauhuissaan kuin autoja oli kuin Raahen kevätmarkkinoilla. Ei muutako sisään katsomaan menoa. Ei hyvää päivää. Oli Hönttämäen junnuilla ihmettelemistä kun jonoa oli ruokalassa enemmän kuin alkossa juhannuksena. Meitä ennen oli varmaan 60 ihmistä, mutta silti jono tuntui liikkuvan ihan hyvin. Saimme tarjottimen ja sen jälkeen alkoi valitseminen mitä haluaa syödä. Man vs Foodissa kehuttiin paikan lihamureketta joten sitä piti ottaa. Lisäksi Kari otti Mac’n Cheese ja paistettuja pottuja, palasen pekaanipähkinä-piirakkaa, maissi sämpylöitä ja limukkaa. Pasi otti myös lihamureketta, Mac’n Cheeseä, Adamin kehumaa mansikkapiirakkaa, hiivasämpylän ja juomaksi sitruunamehua. Hintaa tuli molemmilla n. $14 joten ei mikään paha. Ruoka oli todella hyvää ja paikka oli super viihtyisä. Pöytiä oli todella paljon ja vaikka sakkia oli paljon sai oman pöydän helposti. Erityisesti piirakat olivat älyttömän hyviä. Nam nam. Tätä paikkaa voi suositella helposti. Jos joku jäi harmittamaan niin se, että ei maistettu todella herkullisen näköistä suklaakakkua. Möivät sitä kotipakettiin, mutta kun täältä on pari kilometriä kotia niin ei sitten otettu mitään mukaan :D

Ajoimme lopuksi Indianapoliksen keskustan läpi. Aika kuollut paikka oli. Ei ollut paljon ihmisiä liikenteessä joten paikka ei meitä oikein sytyttänyt. Päätimme nostaa Impalan olematonta kytkintä ja lähtä etsimään hotellia. Hotelli löytyi n. 20 km Indianapoliksen keskustasta. Hotla on nimeltään Dollar Inn ja huoneen hinta $38 veroineen. Ei paha yhtään. Ainoa mikä puuttuu on nettiyhteys, mutta sekin löytyy naapuri hotellin pihalta, jossa käytiin jo juomassa oluet ja päivittämässä naamakirja-statukset.

Kävimme vielä illan päätteeksi Walmartissa katsomassa, jos siellä olisi viinaa myynnissä. No olihan siellä. 1.75 litran vodka leka ja hintalapussa luki $9.99. Ei muutako leka kainaloon ja kassalla. Kassalla meitä oli vastassa ystävällinen vanhempi nainen, joka sanoi ystävällisesti: ”tuota ei voi myydä, tänään on sunnuntai”. Täällä on semmonen laki ettei viinaa saa myydä kaupoissa tai viinakaupoissa sunnuntaina. Voi hyvää päivää. Ei muutako leka tiskille ja hotellille juomaan kaljaa.
Aamulla nokka kohti aamiaista ja Columbusta, mutta se onkin jo aivan uusi tarina…

2 thoughts on “RT Day 6”

  1. Heh, kuvankin perusteella toi aamiainen on vähintäänkin vaatimaton. :)

  2. Kuolaus mansikkapiirakalle. Oottepa tylsiä kun ette ota mitään kotipakettiin :P

Vastaa käyttäjälle Christina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *