Kakskentkaks

Taas herättiin vähän myöhään. Edellinen ilta venyi vähän oluen merkeissä myöhäiseksi ja toisaalta tuntuu, että tämä kuuma ja kostea keli saa paljon väsyneemmäksi mitä koto suomessa. Edellis iltana oli mietitty seuraavalle päivälle suunnitelmaa sen verran, että Bronxissa ja varmaan siellä olevassa eläintarhassa voisi käydä, ja kun ei parempaakaan ideaa aamulla mieleen tullut niin Bronxiin sitte lähdettiin.

Eläintarhalle pääsi kätevästi tästä majapaikalta bussilla. Matka ei ollut pitkä ja bussi vei eläintarhan portille asti. Sää oli jälleen kerran todella kuuma, joten ostimme ennen eläintarhaan menoa vesipullot, jotka oli jäädytetty pakastimessa. Näitä vesipulloja latinot myy täällä useassa kadun kulmassa dollarilla. Ihan kiva homma sinänsä.

Eläintarha oli elukoiltaan sellainen perustasoinen, jos näin voi sanoa. Ihan kivasti siellä näkyi eläimiä, mutta kun oli niin kuuma päivä niin ei ne kamalasti siellä aitauksissaan kirmailleet. Jääkarhu oli kyllä ehdottomasti päivän paras esiintyjä kun se jaksoi leikkiä helteessä heittelemällä palloa uima-altaassaan. Eläintarhan kiertämiseen meni noin 2½ tuntia ja 6 litraa hikeä. Mukava kierros kuitenkin oli. Ja nyt saatiin vähän parempi pretzeli (suolattuna tottakai).

Lähdimme eläintarhan jälkeen pyöriin Bronxiin. Paikka yllätti ja toisaaltaan taas täytti odotuksia. Liikkeet on isompia mitä Manhattanilla, mutta toisaaltaan Bronxista löytyy näitä hämyisiä sivukatuja joinne ei yöllä haluaisi eksyä. Paikka oli myös aika likainen. Ilmeisesti roskien siivoaminen sivukaduilta ei paljoa ketään kiinnosta.

Kävimme tänään myös syömässä juustokakkua, joka on täällä New Yorkissa jokseenkin legendaarinen juttu. Piti sitten mennä Lindy’siin joka tarjoilee kuulemma todella hyvää ja alkuperäistä juustokakkua. Odotelin, että Lindy’s olisi ollut pieni kahvila jossain sivummalla, mutta se olikin aivan Penn Station luona 32th ja 8 aven kulmalla. Siellä tarjoiltiin ruokaa burgereista pastaan ja oli tyyliltään dineri. Kari otti perinteisen juustokakun ($8) ja Pasi Brownie versio ($9). Kakku oli todella hyvää. Sopivan ilmavaa, pieni häivähdys appelsiinia ja palanen oli jopa sopivan kokoinen. Pasin kakku oli kans ihan jees (lol).

Ennen kämpille menoa piti käydä vielä vähän shoppailemassa. Penn stationin lähellä on maailman toiseksi suurin tavaratalo, jonka ohi on kuljettu monet kerrat, mutta nyt mentiin ihan sisään asti. Katseltiin vähän aikaa miesten vaatteita, mutta ei sieltä kyllä mitään lähtenyt mukaan. Paikka on noin 31 kansainvälisen jalkapallokentän kokoinen niin ei ihan joka osastoa sitten kierretty.

Kävimme vielä hätäiseen illalla syömässä jotain pizza taskua, jossa oli pepperonia ja juustoa. Oli niin töykeä myyjä etten suostu edes kertomaan enempää tästä mätöstä enkä myöskään laita kuvia.

2 thoughts on “Kakskentkaks”

  1. Hee, ”hienolta” näyttää. Stina kommentoinee tuota juustokakkua kunhan huomaa käydä vilaseen. :) Prkl… tässähän pitäisi kuumeisesti miettiä mitä laittaisi teitä lähettään. Ihan vain sen takia, että sellaistakin kokeiltu. :)

Vastaa käyttäjälle Christina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *